sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Uutisista, hyvää päivää

Päivän kaksi uutista saivat taas mielen myllertämään, kuinka ääripäissä ihmisten ajatukset kehityksestä menevät.

Mitä on ihmisen kasvussa mennyt pieleen, kun hän kokee pystyvänsä vaikuttamaan omaan hyvinvointiinsa ilkivallalla? Mihin tämä yksilö ajattelee tänään vaikuttaneensa eilisellä toiminnallaan? Onko hän tyytyväinen tulokseen? Ovatko hänen tulevaisuuden näkymänsä tänään parempia kuin eilen? Paraneeko oma hyvinvointi sillä, että saa nyt laskun aiheuttamistaan vaurioista?Joskus olisi kiva päästä hetkeksi tällaisen anarkistin mielentilaan, jotta voisi ymmärtää, että miksi kuvittelee ikkunan rikkomisen tai auton peilin vääntämisen edistävän omaa hyvinvointia.

Ja sitten Bruce Oreck kertoo Helsingin Sanomissa, että lopettakaa ruikutus ja ottakaa nämä viisi askelta menestykseen. Oreck on mahtava tyyppi. Joo, kyllä, amerikkalaista habatustakin, mutta niin oikeassa, taas kerran.
  • Kohta yksi: Tähdätkää korkealle ja päättäkää, että teistä tulee maailman parhaita markkinoinnissa ja tarinankerronnassa. Kukaan ei valmistaudu olympialaisiin saadakseen pronssia.
  • Kaksi: Jotta kehitystä voi seurata, on laadittava mittarit.
  • Kolme: Sitten toimintaa, action. Suomalaisille esikouluikäisistä väitöskirjaopiskelijoihin on opetettava tarinankerrontaa, markkinointia ja itseluottamusta.
  • Neljäs askel: Harjoitelkaa, vimmatusti. Ei kukaan soita viulua eikä pelaa huipputasolla jääkiekkoa ilman harjoittelua.
  • Ja viides eli viimeinen askel: Kun olette valmiita, nauttikaa siitä. Menkää ja vallatkaa maailma, puhukaa se pyörryksiin!

Jaksan onneksi vielä uskoa, että tuo Oreckin tapa on paras keino kehittää yhteiskuntaa ja ennen kaikkea omaa hyvinvointia. Uskon, että juhlimme 100-vuotiasta Suomea nykyistä positiivisemmassa ympäristössä, ilman järjetöntä sääntelyä ja järjettömiä sosiaaliverkkoja, jotka tukevat, ruokkivat ja lisäävät ensiksi mainittua toimintaa. Tuo muutos asenteisiin on tapahtumassa, kuten Oreck myös mainitsee. Meillä on edessämme varsin hieno tulevaisuus.

Lama ei katoa mihinkään. Unohtakaa nousukauden odottaminen ja sopeutukaa vallitsevaan tilanteeseen. Ei nousukausi ole se, joka tämän kelkan kääntää. Sen kääntää asennemuutos. Eivätkä tällä hetkellä perustettavat ja lentoon lähtevät yritykset välitä lamasta tuon taivaallista, koska se on ainoa taloustilanne ja -ympäristö, jonka he tietävät. Siitä huolimatta nämä yritykset menestyvät ja niitä perustetaan. Sopeutumattomat ovat ainoita, jotka kärsivät, yhteisö- ja yksilötasolla. Sopeutuminen on aina oma valinta.

Lamasta tulee pysyvä muoto. Tämä nykyinen taloustilanne ei oikene koskaan, velkaantumisen ollessa kestämätön. Ei oikene, vaikka joku heittäisi sata pyörätelinettä näyteikkunoihin. Meidän tulee vain lopettaa valittaminen ja sopeutua tilanteeseen sekä löytää ne toimivimmat mallit tähän tilanteeseen. Niitä on ihan tolkuttomasti, kun vain tyytyy etsimään niitä, valittamisen ja itsesäälin sijaan.

Ilkivalta ei nosta kenenkään mielialaa. Se ei paranna kenenkään tulevaisuutta. Ei ilkivalta ole oikeasti anarkiaa, se on vain ihmisen typeryyttä. Ilkivalta on yhtä huono työkalu kuin väkivalta. Oreckissa ja hänen mielipiteissään on tällä hetkellä enemmän anarkiaa kuin yhdenkään eilen kadulla mellastaneen toimissa.

Anarkisti on se, joka ei tarvitse poliisia ohjaamaan käyttäytymistään. ~ Ammon Hennacy

Ei kommentteja: