lauantai 19. heinäkuuta 2014

Ei ole kiire mihinkään

Onko vielä pitkä matka jonnekin, kysyi Eput levyn kannessaan taannoin. Elämä ei ole määränpää, vaan matka. Tuo unohtuu aika usein, kun elämme määränpääkeskeisessä yhteiskunnassa. Pitää suorittaa. Täytyy saada valmiiksi. Pakko menestyä, menestyksen riman noustessa koko ajan. Aikataulut painavat päälle. Suunnitelmia ei saa muuttaa, vaikka ne olisi tehty kuinka ahtaiksi suorittaa. Elämä on putkessa, josta ei ole ulospääsyä. Vai onko?

Olemme lomalla. Nyt ei ole kiire mihinkään. Työpuhelinkin on ollut viikon kokonaan äänettömällä. Ei ole mitään suunnitelmaa tälle päivälle, huomiselle tai sitä seuraavalle päivälle eikä edes seuraaville viikoille. Viime vuonna kesäloma oli täynnä aktiviteetteja. Edellistä matkalaukkua ei ehtinyt purkamaan, kun jo piti pakata uutta. Taisimme herätä vain muutaman yön omasta sängystä. Nyt heräämme käytännössä jokaisen. 

Tuntuu hyvältä, kun ei mikään aikataulu paina päälle. Voi aamulla päättää, mitä tänään tehdään, vai tehdäänkö mitään. Ja jos päätetään tehdä, sen päätöksen voi muuttaa tai perua kokonaan. Kirjoitan tätä 11.30 sängyssä ja mietin, että ehkä kohta voisi mennä tekemään aamupalaa. Eilen sitä syötiin puolilta päivin, sitä edellisenä yhden jälkeen. Leppoisaa. Eilen grillailtiin päivä ystävien hyvässä seurassa, sitä edeltävä ilta istuttiin pikkutunneille toisten ystävien kanssa ulkosalla. Järjettömän mukavaa, vaikka ei ollut mitään suunnitelmaa.

Katselimme eilen illalla kohta kymmenen vuotta vanhan elokuvan, Klick!, jossa työhullu arkkitehti, saa käsiinsä universaalin kauko-ohjaimen, jolla hän voi kelata elämäänsä eteen- ja taaksepäin. Aika nopeasti hän oppii, kuinka kelata elämästä yli kaikki ikävät kohdat, kuten ruuhkat, riidat, perheillalliset, lastenhoidot ja jopa esileikit. Pahimmillaan tuli hypättyä suoraan seuraavaan ylennykseen, johon arkkitehdin yllätykseksi menikin oletettua kauemmin ja se sisälsi merkittäviä uhrauksia.

Kauko-ohjaimessa oli sellainen piirre, että se oppii käyttäjältään. Kuinka ollakaan, ohjain oppi kelaamaan itsekseen elämästä kaikki ne ikävät asiat ja jäljelle jäi vain ne tärkeimmät asiat; työ ja ylennykset. Kaikki muu vilahti ohi automoodilla, tehden myös sen arvoista jälkeä. Kuulostaako tutulta?

Vaikka tuo filmi onkin pelkkää fiktiota, siinä on erittäin paljon ajattelemisen aihetta. Minä tiedän ihmisiä, jotka menevät elämänsä läpi tuolla automoodilla ja kuten elokuvassakin, huomaavat liian myöhään, kuinka elämä jäi elämättä ja kuinka elämässä sittenkin tärkeintä ovat perhe ja läheiset. 

Veikkaan, että sinäkin tiedät niitä uraohjuksia ja yrittäjiä, joiden elämässä ei ole muuta kuin työ, ylennykset ja saavutukset. Läheiset jäävät huomiotta ja lapset kasvavat huomaamatta. Ainoa elämän rikkaus näkyy pankkitilillä, jos sielläkään. Elämä valuu käsistä ja sitten he havahtuvat eläkkeellä, mitä tuli tehtyä, jos edes sinne asti pääsevät.

Toivottavasti on vielä pitkä matka jonnekin, jotta ehtii nauttimaan matkasta. We aren't there yet!



Elämä on tarina. Tee omastasi best seller.