lauantai 23. helmikuuta 2013

Vuoden lohjalainen

Aika rientää. Helmikuun alussa tuli vuosi siitä, kun revin itseni juuriltani ja suuntasin etuvalot pois sivilisaation kehdosta, kohti itäisempää Suomea. Asetuin Lohjalle, paikkaan, jonka olin aina mukavasti ohittanut Helsinkiin ajaessani. Kaupungin nimen olin tienviitasta joskus lukenut.

Meinasin monta kertaa tappaa itseni ensimmäisten kuukausien aikana. En siksi, että Lohja olisi ikävä paikka, vaan siksi, että lohjalaisilla autoilijoilla on jokin sairas kilpailu meneillään. Täällä saanee oikeasti pisteitä siitä, että osuu suojatiellä kulkevaan.

Ihan oikeasti. Ei ole ikinä missään ollut niin turvaton olo suojatiellä, kuin Lohjalla. Kukaan ei osaa esimerkiksi pysähtyä toisen auton rinnalle suojatien edessä. Kun itse pysähdyn ja päästän jalankulkijan suojatielle, on sellainen olo, että nyt taidan tapattaa tuon ihmisen, kun viereseiltä kaistalta kaasutetaan ohi sivuille vilkuilematta. Uskomatonta!

Olen vielä hengissä. Jännä piirre tässä vuodessa on ollut se, että varsinkin paikalliset ovat ihan ihmeissään, että miten täällä voi joku viihtyä. Ja miten ihmeessä joku muuttaa tänne suuremmasta kaupungista. Niinhän se on aina. Halutaan isompaan ja prameampaan paikkaan, kun kuvitellaan sen olevan jotain parempaa.

Olen Turussa asuessani asunut melkein aina lähiöissä. Joka paikkaan piti aina mennä autolla. Kävelyetäisyydellä eivät olleet kuin naapurit.

Nyt asun Lohjan ytimessä. Palvelujen saavutettavuus on parempi kuin koskaan missään. Voin kävellä aamukahville torille tai Lauriin, pitäjän parhaimpaan kahvilaan. Tai kävellä ulko-ovesta 20 metriä ja hakea croisantit aamupalaksi pitäjän parhaasta konditoriasta, St Honoresta. Voin kävellä Prismaan, K-Markettiin, Intersporttiin, Sportiaan, Alkoon, elokuviin, teatteriin, jäähalliin, uimahalliin, pankkiin, postiin, poliisiasemalle, verovirastoon, Heselle ja kontata ravintolasta kotiin, yhden korttelin verran.

Kun katson parvekkeelta vasemmalle, näen parin sadan metrin päässä Lohjan harjun, yhden parhaimmista ulkoilumaastoista, jossa on tänäkin talvena ollut loistavat ladut.

Kun katson oikealle, näen parin sadan metrin päässä Lohjanjärven, jossa kesällä pulikoida  ja talvella vaikka pilkkiä. Mahdollisuudet kaikkeen ovat siis erinomaiset. Pienessä kaupungissa on paljon enemmän etuja, kuin haittoja. En itse asiassa ole vielä törmännyt yhteenkään negatiiviseen seikkaan - paitsi tietysti tuohon kuolemanvaaraan. Helsinkiinkin on vain 45 minuutin matka. Turkuun vartin pidempi. Lentokentältä kotiinkin on aiempaa lyhyempi matka.

Pienessä kaupungissa on mahdollisuus saada punainen tupa keskustasta, torin reunalta, järven rannasta ja metsän keskeltä.

Arvostakaa elinympäristöänne. Jos ei ole mahdollisuutta muuttaa unelmien perässä, tutki nykyistä ympäristöäsi toisesta kulmasta. Jokaisessa ympäristössä on varmasti jotain hyvää ja juuri sinulle sopivaa, jota et mahdollisesti saa unelmistasi.
Juuret eivät ole maaperässä, tai maassa, tai ihmisissä. Juuret ovat sisällämme. ~ Isabel Allende
P.S. Jos ikinä poikkeat Lohjalla ja pidät intialaisesta ruuasta, käy syömässä Amarissa. Parasta!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

hieno kirjoitus sami!

eipä olla vuosiin nähty,niin
kertoisitko mikä sai sinut muuttamaan lohjalle? lähditkö
kenties oman tai johannan työn
takia sinne?

Kunto Kortilla kirjoitti...

Kiitos. Ei kumpikaan noista.

Mikä on se yleisin syy, joka koko miehen irti repii juuristaan? Enkä tarkoita rock´n´rollia.

Anonyymi kirjoitti...

se yleisin syy on se, kun mies täyttää 40, niin jos on rahaa, niin vaimo vaihtuu ainakin koeajaksi, ja vaikkei olisi rahaakaan niin sitä alkaa katselemaan muita naisia ja miettimään elinaikaa ja omaa kuntoaan, onko se parempi kuin vaimolla ja miksi jne. sama pätee toisinkinpäin naisiin. täällä kun nuoruus loppuu ja keski-ikä alkaa kun täyttää 40v.

mut ei mulle vielä ole selvinny miksi SH lohjalle lähti. Siitä tuli urheiluhullu ! ehkä