sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

iPad vai iPad 2?

Hankin ensimmäisen iPad:ini ensimmäisenä päivänä, kun 3G-versio tuli maailman markkinoille. Siellä seisoin jonossa kuola valuen, muiden nörttien kanssa. Olen ollut täysin haltioitunut laitteeseen alusta asti. Nyt kädessä on jo kolmas pädi. Yhden kastelin marraskuussa, mutta Apple Store antoi uuden tilalle. Hommasin perjantaina iPad 2:sen, heti kun se tuli myyntiin.

Vaihtelin laitteita koko viikonlopun ajan, vanhan ja uuden välillä, testaillen eroja. Surffasin, muokkasin kuvia, latailin tiedostoja, kirjoittelin juttuja, luin kirjoja, väänsin ja käänsin. Pyrin tekemään kaikkea sitä, mitä olen vuoden aikana tehnyt - nyt vain eri laitteilla vuorotellen. Uudessa pädissä oli vielä uusi OS, 4.3.1*, jonka latasin siihen heti. Vanhaa käytin edellisellä OS:llä, koska en ehtinyt lataamaan sitä ennen viikonlopun reissua. Siitäkään huolimatta uusi vemputin ei ollut valovuoden minuuttiakaan edellä.

Mikä on lopputulos?

Omassa käytössä ainoa merkittävä ero on painossa. En pitänyt edellistä mallia lainkaan painavana, ennen kuin pitelin kakkosta kädessä. Painoero tulee parhaiten esiin kirjoja lukiessa, varsinkin makuuasennossa. iPad 2 pysyy mukavammin näpeissä, eikä kyynärvarret väsy samalla tavalla kuin ykkösversion kanssa. Muissa tilanteissa painolla ei juurikaan ole ollut merkitystä. Ja miksi edes olisi? Ei ykkönenkään mikään tiiliskivi ole.

Voi olla, että joskus vielä tarvitsen tätä kameraa, mutta en ole vuoden aikana kertaakaan kaivannut kameraa pädiin, joten en usko, että tulen käyttämään sitä jatkossakaan. Kerron kyllä, jos keksin sille käyttöä. Kamera on toki käytännöllinen, jos haluaa käyttää FaceTime:ä, kommunikoidessaan muiden kanssa. Minä en ole kokenut tarpeelliseksi näyttää naamaa puhelinkeskustelussa.

iPad 2:den sanotaan olevan huomattavasti edeltäjäänsä nopeampi. Tiedä häntä. En huomaa käytössä mitään eroa. En vaikka yritän tehdä samoja juttuja, yhtä aikaa. Ensimmäinenkin versio on niin nopea, että en saa sitäkään jallitettua.

Parempi grafiikka? Ehkä tuo ruutu näyttää terävämmältä joissakin tilanteissa, kun laitteet laittaa vierekkäin. Sillä ei ole käytön kannalta kuitenkaan mitään merkitystä. Ei ainakaan omassa käytössä. Jos tällä tekisi jotain graafiseen alaan liittyvää homma, niin teoriassa tuolla voisi olla merkitystä. Pelaamisessa tuo saattaa myös tulla esiin. Sitä en kokeillut, saanko paremmat tulokset Angry Birds'ssä. En uskalla pelata sitä enää koskaan.

Mitä siis suosittelen tekemään, jos olet aikeissa hommata ensimmäistä pädiä?

Jos olet valitsemassa uusien vempaimien välillä, valitse iPad 2. Se on kuitenkin uusi malli ja jos hintaero on vaikka 100 euroa, se ehkä kannattaa maksaa. Ykköselläkin pärjää ihan mainiosti, joten tarkan euron kaverille suosittelen metsästämään käytettyä iPadi:ä, uuden iPad 2:den sijaan. Käytetyssä pädissä tuntuisi olevan paras hinta/laatu-suhde.

Jos olet hommaamassa käytettyä pädiä, kiinnitä huomiota näytön naarmuihin. Mahdolliset naarmut alkavat kiusaamaan, lupaan sen. Suosi sellaista laitetta, jossa on ollut näytön suojakalvo alusta asti. Sen voit aina vaihtaa, jos satut naarmuttamaan näyttöä. Suosi myös sellaista laitetta, jossa on ollut jonkilainen suojakuori tai -kotelo. Huomaa, että saat ne yleensä kylkiäisenä, ostaessasi käytetyn pädin. Nämä suojat maksavat nopeasti yli 100 euroa uuteen laitteeseen. Ne suosittelen hommaamaan joka tapauksessa, ostit minkä tahansa laitteen.

Huomaa suojakalvoa hankkiessasi, että se on kirkas. Mattakalvo tekee näytöstä sumean, vaikka sen väitetään vähentävän heijastuksia. Kokeilin sellaista, mutta poistin sen aika nopeasti ja vaihdoin kirkkaaseen kalvoon.

Ai mikä malli? 16GB täyttyy nopeasti. 32GB:llä pärjää. Minulla jäi vuoden aikana 7GB vapaata tilaa, mutta silti otin nyt 64Gb:n. Yllättävän paljon sitä tavaraa sinne kertyy, vaikka yksi leffa vie vain 2GB. Minulla ei edes ole leffoja, vaan suurimman osan kapasiteetista vievät äänitiedostot (6GB) ja kuvat (12GB). Unohda siis pienin malli ja tee päätös kahden isomman välillä.

Tarvitaanko 3G:tä? Ei, jos tiedät 100% varmuudella olevasi aina wlan-verkon alla.  Olen kuullut yllättävän monen käyttäjän kaivanneen 3G:tä, vaikka kuvittelivat olevansa aina verkon ääressä. Laite on niin helppo ottaa mukaan, vaikka vain autoon, joten 3G tullee helposti tarpeeseen, vaikka sen tarvetta epäilisikin. Yksi vaihtoehto on tietysti hommata esimerkiksi Huawein nettimokkula, joka kulkee helposti mukana povitaskussa ja jonka kautta voi sitten käyttää pädiä wlanin kautta. Tuo laite on hyvä ratkaisu nettiyhteydeksi muutenkin.

Ai kumpi väri? Valkoinen on näissä laitteissa aina naisten väri.

Ja sitten ilmainen mainos: Turun alueella iPad kannattaa hankkia Veikon Koneesta, Nuppulantieltä. Asiantuntevaa palvelua näihin laitteisiin liittyen. Pitävät hyllyssä myös hyviä lisälaitteita, joista suosittelen esimerkiksi muistikortin lukijaa. Samassa paketissa on vielä usb-liitinkin. Tai pakettihan on nimeltään  camera connection kit, joten siksi nuo liittimet löytyvät paketista. Samasta paikasta saat myös tuon Huawein, jos haluat saada netin kulkemaan aina mukana, autossa, mökillä, bussissa, junassa ja jaettua sen vielä viidelle laitteelle.

* Näyttäisi siltä, että uudessa OS:ssa on jokin bugi liittyen valokuva-arkistoon.
Jostain syystä uusi pädi päivitti arkistoa vähän väliä ja
nyt minulla on kolmet kopiot monesta kuvasta arkistossa.
Eikä niitä kopioita saa edes poistettua.

[ Aiheeseen liittyen: iPadin pauloissa / Kumarran Applea / Apple Store palvelee ]

BTW Aika moni Facebookin käyttäjä näyttää olevan taas niin huolissaan, kun Facebookin mainosvälineillä huhutaan olevan lupa hyödyntää niiden käyttäjien kuvia, jotka ovat ilmaisseet tykkäävänsä jostakin tuotteesta, palvelusta, yrityksestä tai muusta vastaavasta. Näen huolen kohtalaisen aiheettomana, jopa täysin perusteettomana. Profiilikuvia voidaan käyttää kertomaan, että olet klikannut tykkää-kohtaa ja tällöinkin - joka tapauksessa - ainoastaan käyttäjän kavereiden seinällä näkyvissä mainoksissa.
Liikkeellä on ollut harhaanjohtavia huhuja siitä, miten Facebook käyttää kuviasi mainoksissa. Älä usko niitä. Nämä huhut liittyvät kolmansien osapuolien sovelluksiin, eivätkä Facebookissa näytettäviin mainoksiin. Facebook-mainoksissa on joskus profiilikuvasi ja -nimesi sellaisten sosiaalisten toimintojen (esim. sivun faniksi ryhtyminen) yhteydessä, jotka olet itse suorittanut Facebookissa.
Jos siis annat kaverien katsoa muutenkin kuviasi, miksi et antaisi profiilikuvasi näkyä myös tykkäämisiesi firmojen mainoksissa? Kuka edes lataa naamariin sellaisia kuvia, joita eivät edes kaverit saa nähdä? Jos olet valinnut kuvakansion näkymään vain itsellesi, Facebook ei käytä kansion kuvia mihinkään, eikä näytä niitä missään tilanteessa ulkopuolisille. Tutustukaa näihin muutoksiin oikeasti, ennen kuin päivittelette muutoksia.

2 kommenttia:

Kunto Kortilla kirjoitti...

No niin, ostaja perui kaupan, joten jos joku on kiinnostunut 4kk vanhasta 3G wi-fi 32GB -mallin iPadista, niin se lähtee 300 eurolla. Laitteessa kuminen suojakuori ja ruudussa ollut alusta asti kirkas suojakalvo. Käytännössä virheetön. Kuitti on.

Kunto Kortilla kirjoitti...

Meni jo, alta 40 minuutin Facebookin kautta. Facebook toimii!