keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Nakkipiirakka jonottamatta

Aluksi täytyy heti kehua, kuinka Turkuhallissa oli lisätty myyntipisteitä. Tai ainakin sen katsomo-osan taakse, jossa kausikorttimme sijaitsevat, oli tuotu kärry, josta sai nakkipiirakkaa. Sain sen jonottamatta, vaikka katson erät aina ihan loppun asti. Tarjolla oli jopa paahdettua sipulia. Iso piste noista.

Täytyy myöntää, että minuakin välillä ärsyttävät katsojat, jotka poukkoilevat penkeistään tarjoilujen pariin ennen erien päättymistä ja paluun he tekevät paikoilleen erän jo ollessa käynnissä. Osaltaan tuon aiheuttaa myyntipisteiden vähyys, osin palvelun heikkous ja osin tietysti meidän asiakkaiden käytös. Lopputuloksena edellä mainitut vähentävät myyntiä ja sitä kautta seurojen tuloja.

Mitä jos saisit erän aikana tilata sapuskan etukäteen, maksaisit sen tilatessa luottokortilla ja sen jälkeen vain haet ne tiskiltä, erän päätyttyä? Niinhän se pitäisi olla, eikö vain? Ei valinnan vaikeutta, joka viivyttää jonoa. Ei maksuvälineviiveitä. Joustavaa ja nopeaa.

Phoenixissä tuo toteutuu alkavalla kaudella. Bypass Lane toimii juuri edellä esitetyllä tavalla. Kirjaudut palveluun älypuhelimella, valitsen menusta, mitä haluat syödä ja juoda, maksat ja haet tilauksesi lähimmästä noutopisteestä. Idea on ainakin loistava ja toteutuskin näyttäisi olevan riittävän yksinkertainen toimiakseen.

Koska tämä olisi meillä? Miettikää sitä, kun seuraavaksi seisotte erätaukojonossa.

[ Aiheeseen liittyen: Ostamisen vaikeus / Asiakaspalvelumittari ]

BTW Olen monen asiakkaan kassa ihmetellyt suomalaisen laiskuutta. Fyysisesti terveen ihmisen pitää pysäköidä invapaikalle, kuntokeskuksemme ulko-oven välittömään läheisyyteen, kun tulee kuntoilemaan. Ei jaksa kävellä talon takaa olevalta parkkipaikalta, kun tulee kävelemään juoksumatolle tai polkemaan kuntopyörää. En varmaan koskaan lopeta tuon ihmettelemistä, mutta kyllä tämäkin kuva amerikkalaisen kuntokeskuksen sisäänkäynnistä herättää hilpeitä ajatuksia ihmisen laiskuudesta ja mukavuudenhalusta.

lauantai 25. syyskuuta 2010

Valitse asiakkaasi

Liittyen myös edelliseen postaukseen, tavattoman moni yrittäjä haksahtaa tarjoamaan tuotettaan tai palveluaan kaikille. En ainakaan nopeasti keksi tuotetta, joka sopisi kaikille. Mitä pidemmälle tuote tai palvelu on kehitetty, sitä kehittyneempää pitäisi myös asiakaskunnan profiilin olla.

Kuten olen usein sanonut, meidän tuotteemme ei sovellu kaikille (kuntoilijoille), mutta niille joille se sopii, se sopii loistavasti.

Sain tänään aiheeseen liittyvän meilin Parantaisen Jarilta. (Kuten varmaan moni muukin.) Viestin pääasiallinen sanoma ei ollut ehkä toivotunlainen, mutta erittäin helposti ymmärrettävissä. Uskon Edisteen tehneen juuri oikeanlaisen suunnanmuutoksen, vaikka olisinkin mieluusti hyödyntänyt heidän tietotaitoaan myös jatkossa. Ilmaiseksi siis. Kiitos kaikesta myös tätä kautta.

Olen niin samaa mieltä Jarin kanssa, joka kertoo seuraavasti:
Olen ihan varma, että myös sinulla on vääriä asiakkaita. Olet tiennyt sen alitajuisesti jo ensimmäisestä päivästä. Et vain ahneuksissasi halunnut pyytää, että ostaja veisi rahansa muualle. Tai kenties et kehdannut kieltäytyä, kun joku vilpittömästi halusi ostaa.
Väärästä asiakkaasta ei seuraa mitään hyvää:
*   Palvelet häntä huonosti, jotta hän ymmärtäisi häipyä.
*   Huono asiakas maksaa huonosti.
*   Hän puhuu paskaa selkäsi takana - ja ihan aiheesta.
*   Tuotteesi eivät sovi hänelle, joten alat räätälöidä. Siitä kertyy kuluja ja lisää vaikeuksia.
Kuitenkin on selvää alusta saakka, että vetkuttelu johtaa vain piiiitkään ja tuskalliseen avioeroon. Huono asiakassuhde ei kerta kaikkiaan ole kenenkään etu.
Voisiko tuota tuon paremmin sanoa. Suoraan ja kursailematta. Noin se vain on.

Olen sanonut europinolle ei, jos olen kokenut, että asiakas ei sovellu meille. Olen päättänyt jäsenyyksiä, jos olen kokenut asiakkaan olevan sopimaton meille tai palvelumme olevan selvästi soveltumaton hänelle. Välillä tuntuu, että profiloimista pitäisi tehdä vieläkin enemmän.

Ai miksikö? Sloganimme mukaan tarjoamme "Hyvää oloa ja virkeää mieltä". Tyytymätön asiakas jakaa pahaa oloaan ympäristöönsä ja meidän tarkoituksemme ei ole jakaa pahaa oloa asiakkaillemme. Tuon vuoksi siirryimme taannoin pois "pakkojäsenyyksistä". Meiltä voi irtisanoutua koska tahansa, kuukauden irtisanomisajalla, jos siltä tuntuu. Eihän asiakkuuden pitkittämisessä ole mitään järkeä.

Olisin valmis myös siihen, että asiakkaan ei tarvitsisi maksaa normaalin kuukausikortin hintaa, mikäli jäsenyys on irtisanoutuessa kestänyt alle vuoden. Veikkaan kuitenkin, että asiakkaamme eivät ole valmiita siihen.

Voisimme hyvin tehdä niin, että kuukausimaksu on vaikka 70 euroa toistaiseksi voimassa olevissa sopimuksissa, irtisanotaan se koska tahansa. Miksi emme sitten tee niin? Miksi kuvittelen, että asiakkaat eivät ole valmiita moiseen?

Määräalennus. Me haluamme alennusta, jos ostamme enemmän. Siksi pitää olla erillinen kuukausimaksu, joka on palvelun normaali hinta, jos palvelun ostaa vain kuukaudeksi. Jos ostat 12 kuukautta, saat määräalenusta - 12 yksikön paketin 8 yksikön hinnalla.

Tuosta huolimatta uskon, että muutamme käytäntömme jossakin vaiheessa. Olen pohtinut sitä jo kolme vuotta ja kerroin eräässä CMS-kokouksessa, että viiden vuoden sisään toimimme niin. Voihan alennusta saada vaikka maksutavasta. Kun maksat kolme kuukautta tai vaikka 12 kuukautta kerralla, saat alennusta, mutta jäsenyys jatkuu aina vähintään maksettujen kuukausien mukaan. Mitä mieltä olette?

Onhan se niin, että me olemme jotenkin epäonnistuneet, jos asiakas haluaa päättää asiakkuutensa. Kuten Jarikin viestittää, asiakassuhteen pitkittäminen on piinallista. Tyytymättömän asiakkaan kiusaamisessa ei voita kukaan.


[ Aiheeseen liittyen: Suomen paras kuntokeskusEi tartte palvella / Painot on vartioitu / Paljonko jäseniä ]


BTW On ollut taas mielenkiintoista seurata, kuinka neljän lätkäkierroksen jälkeen ollaan Turun toreilla maat jo myyty kuten Mälikkälästä tontteja. Mestaruus on jo vähintään menetetty, kun pelejäkään ei ole enää montaa jäljellä. Täysin järjetön puukko näytti viuhuvan Urheilulehdestä Turun suuntaan. Uskomatonta seiskajournalismia. Ilves ristiinnaulittiin jo kahden kierroksen jälkeen monessa yhteydessä. Nyt ne näyttävät olevan kuudentena. Pari voittoa tai tappiota heiluttaa taulukkoa tässä vaiheessa kautta vaikka kuinka, joten eiköhän olisi syytä antaa joukkueille työrauha vielä ainakin muutamaksi kierrokseksi. Tänään avaan oman lätkäkauden ja saavun halliin pelipaita päällä. Saavuthan sinäkin?

torstai 16. syyskuuta 2010

Jos lapset eivät pienenä opi...

... käymään jääkiekko-otteluissa, oppivatko he ikinä?

Ottelujen alkamisajat aiheuttavat taas suurta porua monessa piirissä. Lauantai-illan otteluajat mentiin rukkaamaan klo 17:sta 18.30:een. Maailma meni monella ihan sekaisin tuon puolentoista tunnin vuoksi. Miten tässä selviytyy enää mistään, kun ottelun alkamisaika siirtyi melkein yöhön, päättymisajasta puhumattakaan?

Päivän Hesarissa lätkävaimo(t) kauhistelee, kuinka elämä taas muuttui kauden alettua. Jotenkin kornia. Kyllä kiekkoilijan vaimon pitäisi ymmärtää, että kiekkoilijan ammatti ei ole kahdeksasta neljään -duunia. Ehkä he ymmärtävätkin, mutta suomalaiseen tapaan täytyy vaan vähän nurista. Lätkästä ammattina saa ihan kohtuullisen korvauksen, jonka yksi tehtävä on kompensoida työaikoja ja jopa vaimon työssäkäyntiä. Kompensaatio on usein paljon suurempi kuin muilla aloilla, joissa myös saattaa nähdä perhettään aika harvoin. Minä en edes saisi sovitettua lapsia järkevästi tähän yrittäjän arkeeni.

Pelaajayhdistys on luonnollisesti kaikkia alkamisaikoja vastaan. Parempi olisi, kun ei tarvitsisi aloittaa lainkaan, tai ainakin mahdollisimman harvoin - ilman mainoskatkoja - ja rahakeiju toisi palkan pelaajien tyynyn alle. Miten pelaajayhdistys voi vastustaa mainoskatkoja, kun laji saa siitä rahaa (yli)suuriin palkkoihin ja pelaajat saavat hengähdystauon? Ainakin ensimmäinen lienee tarpeen.

Toki minkä tahansa työntekijäjärjestön tavoitteena on saada edustettavilleen vähemmän töitä tehtäväksi ja enemmän aikaa niiden töiden tekemiseen sekä enemmän palkkaa töiden tekemättä jättämisestä.

Suomen Jääkiekkoilijat ry:n toiminnanjohtaja esittää omana henkilökohtaisena mielipiteenään, että
"Ilmeisesti seuroissa kuvitellaan, että näin he saavat kaupattua enemmän olutta." 
Ja siinä on sitten mitä pahaa? Oheismyynti on monelle seuralle elintärkeä rahavirta, josta myös niitä pelaajien palkkoja maksetaan.

Aina - siis ihan aina - kun alkamisajoista puhutaan, joku vetää esiin lapsikortin. Ottelut eivät voi alkaa myöhempään, koska lasten pitää päästä nukkumaan. Pelkkä tekosyy. Väitän, että yhdenkään liigaseuran kausikortin ostajista ei ole merkittävä osa lapsia. Lapset eivät ole tuon viihteen, siis ottelutapahtuman, pääkohderyhmä. Lapsille voi myydä paljon muutakin kuin otteluja.

No sen jälkeen vedetään esiin tuo otsikko. Voisin myös kysyä,
Jos lapset eivät pienenä opi käymään baareissa, oppivatko he ikinä? 
Tai tekemään ihan mitä tahansa, jonka he oppivat vanhempana. Täysin epärealistinen peruste. Ei mitään mutua kummempaa painoarvoa. Totuttelua voi tehdä satunnaisissa perhepeileissäkin, kaltaistensa joukossa, jos siltä tuntuu.

Kun tuo kortti on pelattu, kaivetaan jostakin esiin jokin sarja, jossa pelataan päiväpelejä, mutta unohdetaan samalla tämän jääurheilun paras esimerkki, NHL, jossa ottelut alkavat pääsääntöisesti klo 19 - 20. Päiväpelit ovat erikseen ja niiden ympärille rakennetaan usein perheteemaa. Jostain syystä isossa markkinassa ja pienessä kaukalossa on todettu tuo hyväksi alkamisajaksi, tapaninpäivän ja uudenvuodenaaton ollessa parhaimpia peli-iltoja. Siitä huolimatta, että lapset ovat rapakon takanakin yksi kohderyhmistä, mutta ei suinkaan markkinoita määräävä kohderyhmä.

J-P Vuorisen kommentit artikkelissa ovat asiaa. Minun henkilökohtainen mielipide on se, että seurojen toimijat, olivat ne sitten johtokuntaa tai pelaajia tai niiden sukulaisia, eivät pidä siitä, että otteluja edes pelataan viikonloppuisin. Tämän rintaman etunenässä tuntuvat marssivan toimittajat. Se on ihan ymmärrettävää. Kuka nyt mielellään töihin tulisi lauantai-iltana?

Jutun voit lukea Hesarin digilehdestä, johon voit näköjään tutustua nyt ilmaiseksi. Kuvan tekstistä kaappasin ihan luvatta. Toivottavasti eivät tykkää pahaa. Ehkä saavat jonkun digilehden käyttäjän edellisestä linkistä.

[ Aiheeseen liittyen: Olethan jo kertonut... ]

BTW Aukioloajoista puhuttaessa tulee aina mieleen eräs edesmennyt fysioterapialaitos, jossa iltaisin myytiin aina asiakkaille ei oota ja aamuisin listat olivat tyhjää täynnä. Työntekijät halusivat perheidensä ja muiden menojensa vuoksi tehdä töitä vain päivisin. Lopputuloksen saattoi arvata mutta silti työntekijät katsoivat johdon toimineen huonosti, kun kortit oli pelattu. No ovat oikeassa. Johdon olisi pitänyt määrätä ihmiset töihin silloin, kun on asiakkaita. Olen aina muistuttanut meidän alalle lähtijöitä siitä, että tulee muistaa yksi tärkeä nyrkkisääntö: 
Muiden vapaa-aika on meidän työaikaa. 
Se vaikuttaa väistämättä ystävä- ja perhesuhteisiin.

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Kaverihinta

Tehdään epistolaan pieni muutos ennakoidusta ja poimitaankin päivän teksti Aamusetista, sivulta 18:
Best price, only for you my friend.
Noin meitä viilataan linssiin, kun meille halutaan myydä jotain. Paitsi kun olemme oikeasti kavereita. Yleinen olettamus on, että kaverihinta on jotain ihan muuta kuin tavisten hinta. Kavereillehan pitää aina antaa alennusta. Vai pitääkö?
En anna nykyään alennuksia. En anna alennuksia edes parhaille kavereille. En myöskään oleta saavani alennusta kaverin tuotteista tai palveluista. Valitsen kaverini liiketoiminnan sen vuoksi, että hän on kaverini, en siksi, että haluan alennusta. Valitsen kaverini tuotteen jopa silloin, kun se on tuntemattomaa kauppiasta kalliimpaa. Onhan hän kaverini. Kaveruutta ei voi ostaa, ei edes alennuksen keinoin.
Suosin kaverieni tuotteita, koska haluan heidän menestyvän alallaan. Kunnioitan kavereitani sen verran paljon, etten aja heitä kiusalliseen tilanteeseen pyytämällä alennusta, ”kun kavereitakin ollaan”. Siinähän selvästi mitataan kaveruuden hinta. Minulle saa toki antaa alennusta, mutta se päätös jääköön kokonaan kaverini harkintaan. Jos olen hyvä asiakas, saatan hyvinkin olla alennuksen arvoinen kaverin mielestä.
Vaikka olemmekin suomalaisia ja erityisen kateellisia toisten menestykselle, uskon että jokainen haluaisi kaverinsa onnistuvan elämässään. Ainakin niiden parhaiden kaverien, ihan oikeiden ystävien. Minusta on hienoa nähdä ja kuulla, kuinka joku kavereistani menestyy. Vaikka he olisivatkin jo menestyneet, olen valmis auttamaan heitä entistä parempaan menestykseen, asiakkuudella tai muulla tavalla.
En koe olevani oikeutettu leikkaamaan kaverini katteita edes silloin, kun ne ovat selvästi kohdallaan. Miksi minulla olisi alennuksen muodossa oikeus saada siivu kaverini menestyksestä? Siksikö, että kaverillani saattaa olla siihen varaa? Vai eikö kaverini muka osaa hinnoitella tuotettaan oikein? Jokaisella on oikeus hinnoitella tuotteensa miten haluaa ja asiakkaalla on oikeus olla ostamatta.
Oma lukunsa ovat vielä ne, jotka olettavat kuuluvansa kaveripiiriin, kun kerran istuttiin samassa bussissa torille asti. Tai oltiin samalla luokalla 30 vuotta sitten, mutta jostain syystä emme ole sen jälleen tavanneet kertaakaan. Näitä "parhaita kavereita" putkahtelee jokaisen yrittäjän elämään silloin, kun yritys voi hyvin. "Sinäkö se oot, niin monen vuoden jälkeen..." Toki olen kiitollinen näillekin ihmisille, mikäli päätyvät ostamaan minulta - tai edes harkitsemaan sitä.
Jos haluat kaverillesi kaikkea hyvää ja parasta mahdollista menestystä, eikö ihan oikea kaverihinta ole silloin jopa korkeampi kuin taviksen hinta? Etkö silloin antaisi mielelläsi jopa tippiä, alennustoiveen sijaan? Kaveria kun on tapana auttaa.

Kävin juuri tänään tästä aiheesta taas kerran keskustelua, joten siksi se sopi mainiosti tähän iltaan. Puretaan tuota tekstijonoa taas myöhemmin.

Tästä aiheesta saa aina mielenkiintoisen keskustelun aikaan. Jos keskustelija ei ole koskaan yrittänyt mitään, hän kaikella todennäköisyydellä on ajatustani vastaan. Ne jotka ovat yrittäneet, ovat ajatusta vastaan silloin, kun ovat itse asiakkaina, mutta eivät juurikaan silloin, kun ovat myyjän saappaissa.

Mitä mieltä te olette ja miksi? Veikkaan, että huomisen SM-liigakauden avauksen vuoksi on jokaisen seuran toimistoon tulvinut lippupyyntöjä. Saavat varmasti vastata niihin kyllästymiseen asti.


[ Aiheeseen liittyen: Kuka hommais tiketit? / Alennusta, halpaa alennusta /  Onko tarpeeksi ilmaa hinnassa? / Halvimmaksi pääsee aina ]


BTW Oliko eilisen Turun Sanomien SM-liigapaketti aikaisempia tuhdimpi? Vai muistanko vain väärin? Olisiko siis mahdollista, että voisi olettaa otteluennakkojen ja -raporttienkin olevan aikaisempaa tuhdimpeja? Ainakin toivon niin, koska tulokset ja miniraportit on ehtinyt lukemaan jo moneen kertaan eri nettisaiteilta, kunnes avaan päivän lehden lounaalla. Olisi oikeasti mukavaa, jos TS syventyisi (taas) lätkään vähän enemmän.

lauantai 11. syyskuuta 2010

Vareksen siivellä

Erittäin kiireisen viikon kruunasi mielenkiintoinen ilta keskellä Varesparvea. Solarfilms kuvasi M&M Kuntotalossa Vareksen Sukkanauhakäärme -elokuvan kohtauksia. Ihan mielenkiintoista tavaraa saivat purkkiin.

Eipä sitä juurikaan tule ajatelleeksi, mitä kaikkea vaatii, että voin tuijottaa televisiota puolentoista tunnin ajan. Aikamoinen organisaatio pyörii elokuvan tekemisen taustalla. En keksinyt puolenkaan väen tarkoitusta, mutta jokaisella oli ilmeisen tärkeä hommansa.

Jotenkin laittoi silmään se, että kuten leffassa, taustajoukoissakin on jokaisella oma rooli ja homma. Toisten hommiin ei sotkeuduta ja sinun oletetaan hoitavan itsenäisesti juuri se sinun tonttisi. Ehkä tuon kokonaisuuden hallinta vaatii juuri sen, että jokainen pysyy ruudussaan ja tekee vain sen oman hommansa.

Tosin voin olla käsityksessäni myös ihan hakoteillä. Se vain näytti siltä ja se tuntui toimivan.

Leffan tekeminen on nähtävästi myös paljon odottamista. Odotuksen päättyessä sinun oletetaan olevan täydellisesti valmiina. Parin tunnin odotuksen jälkeen pitää puoli minuuttia olla täysin ajan tasalla, sekunnin murto-osissa. Virheisiin ei ole varaa tai dominot alkavat kaatumaan.

Tai voi myös käydä niin, että sitä sinun hommaasi ei tänään ehdittykään ja odotus alkaa huomenna uudelleen. Ei ihan hätäisen ihmisen hommaa, vaikka nopeasti pitääkin suoriutua, sitten kun pitää.

Todella mielenkiintoinen ilta. Tulee varmasti katsottua tätä Varesta erilaisella fiiliksellä, kun ne jokapäiväiset työtilat ovatkin nyt ikuistettu filmille hamaan tulevaisuuteen. Ehkä elokuvan tapahtumat eivät ihan vastaa arkirutiinejamme, mutta M&M Kuntotalosta tuli nyt leffatähti. Tämä tähti ei tosin jaa nimmareita, mutta ottaa niitä mielellään vastaan - jäsensopimuksiin.

Ehkä meidän pitää laittaa M&M:lle oma tähti Kalevantien jalkakäytävälle.


[Aiheeseen liittyen: Ei minulta, mutta YLE:ltä ]

BTW Olen laiminlyönyt teitä. Vaikka viimeistelemättömiä tekstejä onkin rutkasti varastossa, en ole ehtinyt edes niitä julkaisemaan teidän iloksenne tai kiusaksenne, miten haluatte. Tai siis kaiken sen ehtii elämässään, minkä kulloinkin kokee tärkeimmäksi. Blogi ei ole ollut prioriteettien kärjessä lähiaikoina. Toimarin homma ei aina ole pelkkää kahvikupin hivelyä, vaikka siihen pyrinkin. Kaikki on yrityksessä hyvin, kun näkee minut notkumassa kahvikuppi kädessä asiakkaiden kanssa jutustelemassa. Nyt ei ole ehtinyt. Olen paikannut muita spinningohjaajia, toiminut huoltomiehen sijaisena ja palkanlaskijana. Kun tekee monen ihmisen hommat, omat hommat jäävät usein taka-alalle. Jos vaikka nyt aloittaisi viime viikon postien avaamisesta tämän aikataulun tasapainottamisen. Muistan teitä taas useammin idioottimaisuuksillani, kunhan olen ensin latautunut mökillä.

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Kaiken maailman bisneksiä - Ciderhouse Oy

Omilla hoodeillani, Littoisissa, tehtaillaan siideriä. Tai no oikeasti vain toimisto on Littoisissa ja varsinainen tehtailu tapahtuu Tuorlassa, Varsinais-Suomen Maaseutuoppilaitoksen tiloissa.


Mahdollisesti Suomen pienimmän siideritehtaan johtaja, Jenni Silvennoinen, on saanut oppinsa isältään. Kuten Jenni kertoo sivuillaan, jotkut perheet veistävät puuveneitä, toiset vääntävät pläkkipeltiä, mutta he yrittävät vangita pullon henkeä.


Suomen Panimoliiton sivuilla kerrotaan siiderin historiasta seuraavaa:
SIIDERI ON SAANUT ALKUNSA EUROOPASSA
Ennen Kristuksen syntymää suurta osaa Ranskaa, Saksaa ja Pyreneiden niemimaata asuttaneiden kelttien väitetään oppineen pitämään siideristä jo useita vuosisatoja ennen ajanlaskumme alkua. Kelttiläisille omena oli pyhä hedelmä ja heidän mytologiassaan sillä oli myös oma jumalansa.
Ajanlaskumme alun tienoilla siideri oli tuttu myös Rooman valtakunnassa, ja roomalaisten kerrotaan levittäneen valloitusretkillään siideriaatetta edelleen. Juoma oli legioonalaisille varsin tuttu, koska myös osa palkasta maksettiin siiderinä.
Etelä-Espanjaa asuttaneiden islaminuskoisten maurien taas kerrotaan keksineen tehokkaan keinon saada mehu irti omenasta, kun omenoita alettiin puristella oliiviöljyn valmistuksessa käytetyillä laitteilla.
Varhaisia kirjallisia mainintoja siideristä löytyy esimerkiksi Raamatusta ja keisari Julius Caesarin muistiinpanoista. Keskiajalla luostarit olivat juomakulttuurin kehittäjiä. Munkit olivat kuitenkin närkästyneitä siiderin yleistyvästä väärinkäytöstä: 1300-luvun Englannissa lapsia kastettiin siiderillä.
1600-luvun alkuun mennessä siiderin vankimmiksi tukialueiksi olivat muodostuneet Pohjois-Ranska ja Englannin etelä- ja länsi, koska siellä siideriomenat menestyivät hyvin. Viinirypäleiden viljely ei näillä alueilla onnistunut yhtä hyvin kuin omenoiden, joiden kasvattaminen käy hivenen viileämmässäkin ilmastossa.
Englannissa kansallisena ylpeydenaiheena pidetystä siideristä kehkeytyi 1800-luvun alussa myös terveysjuoma. Sen väitettiin tuovan helpotusta mm. kihtiin, päänsärkyyn, reumaan ja vatsavaivoihin. Siideriä käytettiin jopa haavasiteissä.
Teollinen tuotanto käynnistyi 1800-luvulla
Napoleonin hävittyä Waterloon taistelun 1815 parempiosaiset englantilaiset alkoivat kuitenkin vähitellen päästä uudelleen tuontiviinien makuun, jolloin siiderin juojia alettiin pitää köyhinä tai vähintäänkin maalaisina. Tästä otsamerkistä siideri vapautui lopullisesti II maailmansodan jälkeen, kun juoma alkoi uudelleen hurmata myös kaupunkilaisia.
1800-luvun lopulla siiderituotanto kehittyi Euroopassa teolliseksi, mutta Suomessa varsinainen valmistus käynnistyi vasta vuonna 1962.
Vuoden 1995 alussa voimaan tullut alkoholilaki käynnisti siideribuumin Suomessa. Tuolloin enintään 4,7 tilavuusprosenttia alkoholia sisältävät siiderit tulivat myös vähittäiskauppojen hyllyille, kioskeihin ja keskiolutravintoloihin. Samalla siideri alkoi saada ystäviä entistä laajemmasta kuluttajajoukosta. Aiemmin juoman katsottiin lähinnä kuuluvan naisten laseihin, mutta viime vuosina kuluttajaprofiili selvästi miehistynyt.
Hartwallin sivujen mukaan suomalaiset ovat siiderikansaa.
Suomi on siiderin kulutuksen kärkimaita maailmassa, vain Irlannissa nautitaan siidereitä enemmän kuin Suomessa. Suomessa nautitaan siideriä noin 11 litraa henkilöä kohden.
11 litraa on aika paljon.


Jennin tarina juontaa juurensa Hartwallin Kaarinan tehtaan lakkauttamiseen. Tehtaalla töissä ollut isä perusti pienpanimon, jonka Jenni osti isältään, isän jäädessä eläkkeelle vuonna 2007. Kesäkuun Hesarissa Jenni kertoo vuosituotantonsa olevan noin 15.000 litraa. Jenni veikkaa koko vuosituotantonsa syntyvän kilpailijalta puolessa tunnissa. Siinä on hieman kurottavaa tai ainakin tavoiteltavaa, jos aikoo oikeasti laittaa kapuloita isoihin rattaisiin. Se nyt tuskin on Jennin mielessä. Ainakaan vielä.


Siiderin nimeäminen omalla nimellä kertonee jotain yrittäjän rohkeudesta ja varsinkin uskosta omaan tuotteeseen. Kuka uskaltaisi tehdä huonoa tuotetta omalla nimellään ja kasvoillaan? Virkistävä poikkeus kaikessa nimeämiskulttuurissa, jossa pyritään keksimään mitä nokkelampia nimiä. Tuskin tuo on minkään mainostoimiston ehdotus ja ehkä pidänkin siitä juuri siksi.


Jos satun olemaan sillä päällä, että sattuisin juomaan alkoholia, se olisi ensisijaisesti siideriä. Joku breezerikin käy, mutta siideri on mieluisin vaihtoehto. Jos jotain jäykkää on pakko juoda, vodka sekoitettuna laimeaksi tipahtaa, muutaman maustetun viinan lisäksi. Se siis minun äijämäisyydestäni.


Jennin bisnekseen törmäsin Facebookissa. Kaverini oli ostanut Jennin siideriä ja ylisti sitä. Piti itsekin käydä ostamassa pullo, jotta pystyin kirjoittamaan tämän. Kaikki hyvät kirjoituksethan ovat taiteilijamaailmassa syntyneet päihteen vaikutuksesta. Piti siis kokeilla.


Jenni on jyvällä juomansa suhteen. Jennin siideri maistuu oikealta. Siitä puuttuu yksi siiderille tyypillinen maku - teollinen. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi sitä makua pitää lisätä siidereihin. Ei taida Jennikään ymmärtää.


[Aiheeseen liittyen: K99 ]


BTW Mielestäni liikenteessä voisi ihan hyvin olla nollatoleranssi alkoholin suhteen. Mielipiteeni taas vahvistui, kun katselin tätä, vaikka tuskin näihin tapahtumiin onkaan alkoholilla mitään osuutta - ainakaan kaikkiin. Varoituksena lienee paikallaan, että video ei ehkä sovellu heikkohermoisimmille lukijoille.


torstai 2. syyskuuta 2010

Väliaikamainos

Kiireen keskeltä tykitän Teitä raa'asti mainoksella:


Nyt jatkan töitä. Viikonloppuna kirjaillaan.