sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Kuinka hyvä haluat olla?

Paul Arden (1940-2008) on sanonut, että

Me kaikki mainostamme, koko ajan. Jopa pappi, joka kaikella innollaan mainostaa Jumalaa.
Paul Arden on ollut mukana kaikkein ikimuistoisimmissa Brittien mainoskampanjoissa. Paul Ardenin voidaan sanoa osanneen markkinoinnin ja sen yksinkertaisuuden.

Kirjassaan "It's Not How Good You Are, It's How Good You Want To Be" hän tuo selvästi esiin, että kommunikoinnissa selkeys on nokkeluutta tärkeämpää. Hänen mielestään markkinoinnissa ei kannata koskaan pelästyä ideaa, joka saattaa tuntua naurettavalta. "I am INDY" tai "a Ranger" saattaa yksinkertaisuudellaan tuntua naurettavilta, mutta ne toimii.

"Me olemme seura" oli ihan oikeasti toimiva ajatus, mutta ilmeisesti se on alkanut tuntumaan jonkun mielestä naurettavalta ja se on hautautunut johonkin. Kampanjaa olisi pystynyt jalostamaan vaikka kuinka paljon, jos sille olisi annettu mahdollisuus elää ja toimia. Nyt se taistelee itseään vastaan. Emmekö me, jotka laitoimme nimen listaan, nyt ole enää seura?

Kirjassa ihmetellään, miksi me pyrimme täydellisyyteen, kun keskinkertaisuus riittää? Ajattele maailmaa, jossa kaikki on täydellistä. Eikö se olisi tylsää?

Oletko huomannut, että koulukavereista ne parhaimmat numerot saaneet eivät sittenkään menestyneet elämässä? Mistä se muuten johtuu, että ehkä ne rääväsuisimmat ovat menestyneet parhaiten? Ei siis ne rikollisen alut, vaan ne jotka olivat aina ensimmäisenä siellä, missä tapahtui jotain. Osaavatko he käyttää kyynärpäitä eri tavalla?

Jos et pysty ratkaisemaan ongelmaa, se johtuu siitä, että pelaat sääntöjen mukaan. Albert Einstein on mahdollisesti sanonut, että

Jos faktat eivät sovi teoriaan, muuta faktoja.
Olen erityisen vahvasti sitä mieltä, että kaikki asiat maailmassa voi kyseenalaistaa. Moni on valmis tuomitsemaan ihmisiä, jotka ajattelevat avoimesti ja käyttävät mielikuvitustaan. Noidiksikin niitä on nimitetty. Kyseenalaistajat eivät jotenkaan pysy ruodussa, vaan he ovat yleisen mielipiteen mukaan ajattelevan mielestä aina eri mieltä kaikesta. Myös silloin, kun he vain kyseenalaistavat mielipiteitä ja oletettuja totuuksia. Joku taisi joskus pitää naurettavana ajatusta, että maa olisi pyöreä.

Paul Arden kehoittaa etsimään kannustuksen sijaan kritiikkiä. Minusta on hienoa, kun ihmiset kritisoivat minua, ajatuksiani tai toimintamalliani. Parhaat kehitysideat tulevat aina kritiikin muodossa. Monessa asiassa ei edes oikeasti ole oikeaa näkökulmaa - On vain eri näkökulmia.

Parhaimmat keskustelut lähtevät siitä, että keskustelijat ovat asiasta eri mieltä. Tulosta keskustelusta syntyy, jos molemmille annetaan oikeus olla eri mieltä ja pysytään asian ytimessä. Tuollaisen keskustelun pohjalta syntyy kehitystä. Kuinka usein tuollainen keskustelu päättyykään siihen, että toinen osapuolista hyökkää keskustelijaa, eikä asiaa vastaan?

Tieto tulee kokemuksesta, siis historiasta. Se on turvallista. Tiedon sanotaan olevan alkuperäisen vastakohta. Lainataan taas Einsteinia:

Jos me tietäisimme, mitä me olemme tekemässä, eihän se olisi silloin tutkimusta.
Vaikka lainailenkin paljon sanontoja, se ei tarkoita sitä, että tukeutuisin historian faktoihin. Minua ei juurikaan kiinnosta, mitä tapahtui eilen. Minua kiinnostaa, mitä tapahtuu huomenna. Se voi tapahtua eri tavalla kuin eilen. Aika moni käyttää sanontaa, että "kaikki muutkin ovat sitä mieltä", ilman että asiaa olisi edes mitenkään tutkittu. Lasten koulukavereillahan on kaikilla jo viimeisimmät vempeleet...

On ihan oikein ja hyväksyttävää olla väärässä. Väärässä olemisessa ei ole mitään hävettävää. Tuolla blogin sivun alareunassa on lukenut blogin synnystä asti

Ongelman kohdatessaan onnistuja räjähtää toimimaan, epäonnistuja alkaa etsiä syyllisiä ja halvaantuu.
Kyllä, Tamin kirjasta, mutta aika moni tuon on varmaankin keksinyt jo ennen Tamia.

Jos jokin asia menee metsään, olet aika usein, ellet aina, itse vastuussa siitä, roolistasi huolimatta. Jos esimerkiksi alaisesi tekee jotain väärin, käytännössä olet aina esimiehenä syyllinen siihen. Jostain syystä se alainen ei osannut tehdä asiaa oikein. Olet antanut siis huonot ohjeet tai et ole tarkistanut, että ohjeete ovat mennet perille. Ihminen, joka ei tee virheitä, ei tee mitään.

Jos myöhästyt tapaamisesta, siihen on AINA vain yksi syy - Lähdit liian myöhään. Selittely on turhaa, koska selityksiä ei ole. Tai on, mutta ne ovat turhia selityksiä.

"It's Not How Good You Are, It's How Good You Want To Be" -kirjaa on myyty yli miljoona kappaletta maailmalla. Se on aika paljon kirjoittajalta, joka myöntää rehellisesti että

En osaa kirjoittaa... Luen George Orwellia niin paljon kuin pystyn, oppiakseni kuinka pitää tekstin matalalentoisena, ilman adjektiiveja, siis tehdäkseni tekstistä niin yksinkertaista kuin pystyn
Hyvä ajatus. Yksinkertainen on kaunista. Yksinkertainen toimii. Elämä on itse asiassa aika yksinkertaista - Me vain teemme siitä niin uskomattoman vaikeaa.

Tässä diasarjassa pääset kirjan ajatuksiin sisään. Mielestäni yksi parhaista markkinointiin liittyvistä asioista kirjassa on "Pre-Fire Sale". Etsi se tuosta alhaalta:


[Aiheeseen liittyen: Mikä tarjous toimii / Mainonnan vaikeus / Ilmainen kahvi / Mainoksen tarkoitus]

BTW

Odotettu hevijulkaisu AC/DC Black Ice myyntiin maanantaina
20.10.2008!

AC/DC on palannut ja uuden Black Ice -albumin julkaisu ensimmäisenä Suomessa Turun seudun ABC-liikennemyymälöissä maanantaina 20.10.! Nyt sinulla on mahtava tilaisuus olla ensimmäisten joukossa ja ostaa omasi ABC-liikennemyymälöistä heti vuorokauden vaihtuessa sunnuntaista maanantaihin!AC/DC Black Ice -albumi myynnissä Auranlaakson ja Tammisillan ABC-liikennemyymälöissä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä klo 24.00 alkaen. Ole nopea ja rokkaa uusi albumi itsellesi ABC-liikennemyymälästä hintaan 18,90€.

Niin ja Metallican liput tulevat aamulla myyntiin...

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kaikki eivät mainosta itseään (koko ajan). Sellaiset ihmiset tekevät niin, jotka välittävät asiastaan tai maineestaan ja pyrkivät edistämään sitä. Jotkut eivät vain välitä.

Kaikki mainostaminen sen sijaan toimii, on mainos huono taikka hyvä. Jos ihminen uhraa ajatuksen sille, niin homma on suoritettu.

Koulukavereista kypsimmät ja älykkäimmät napsivat parhaimmat pisteet syystä että he olivat kypsimmät ja älykkäimmät. Menestyneimmät ihmiset ovat keskimäärin keskivertoa älykkäämpiä, mutta eivät mitään lahjakkuuksia. Älykkäiden mielestä menestyneimmät eivät ymmärrä miten maailma toimii, joten he käyttävät menestymisen valttiaan, mielyttävyyttä menestyäkseen. Jotkut kutsuu sitä perseen nuolemiseksi. Menestyneimmät ihmettelevät miten helppoa menestyminen on, eivätkä ymmärrä, miksei kaikki tee niin, koska ei tarvitse olla kuin ystävällinen.

Ongelmanratkaisu ei ole menestyvien puuhaa. He eivät ole sitä ikinä oppineet, eivätkä he sitä tarvitse. Ongelmanratkaisuun tarvitaan 'out-of-the-box' ajattelua. Tieteessä sitä tehdään kyseenalaistamalla faktoja. Kehittyvässä organisaatiossa sitä tehdään haastamalla toimintatapoja.

Fiksut eivät näytä menestyvien silmissä aina fiksuilta, koska 'out-of-the-box' tuottaa yhteentörmäyksiä kanssakäymisessä normaaliin verrattuna.

Onnistuminen ruokkii onnistumisia. Epäonnistuminen ruokkii epäonnistumisia. Kaikki ihmiset onnistuvat ja epäonnistuvat monissa asioissaan jatkuvasti. Ihminen kantaa vastuun onnistumisistaan ja epäonnistumisistaan. On epäinhimillistä olla kantamatta vastuutaan.

Jokainen voi olla hyvä jossain. Tietenkin tämänkin voi kyseenalaistaa. Miksi ihmeessä pitäisi olla hyvä jossain?

Kunto Kortilla kirjoitti...

Oho, olipa hyvä kommentti! Täytyy lukea huomenna uudelleen, oikein ajatuksella...

Nyt täytyy jatkaa Versacen murhadokumentin seuraamista...