tiistai 16. syyskuuta 2008

M&M GOES GREEN

Syksyn lehti kellastuu, mutta M&M Kuntotalo menee vihreäksi.

Yritykset ja mediat ympäri maailmaa ovat menneet jo jonkin aikaa vihreiksi. Eivät kateudesta, edes Suomessa, vaan huolesta. Huolesta ilmaston lämpenemisestä, polttoaineen hinnan noususta, jätevuorien kasvusta...

Huoli ympäristöstä on positiivinen muoti-ilmiö. Me kaikki voimme toimillamme vaikuttaa ympäristöömme ja sen kehittymiseen. On aivan sama, lämpeneekö ilmasto vai ei. On aivan sama, lämmittääkö kasvihuonepäästöt ilmaa, vai olemmeko vain syklin lämpimässä vaiheessa. Mutta ei ole aivan sama, miten me toimimme.

Totuus on joka tapauksessa se, että energian tuottaminen kuormittaa ympäristöä, joten sitä pitää säästää. Jätevuoret kasvavat, joten jätteen määrää tulee vähentää. Jossain vaiheessa ympäristö tulee joka tapauksessa ilmoittamaan, että nyt riittää ja silloin se ei ole aivan sama.

Olemme M&M:llä pyrkineet osaltamme vähentämään ympäristön rasituksia, jo paljon ennen tätä muoti-ilmiötä. Me käytämme Fortumin ympäristösähköä, jonka kulutusta pyrimme Fortumin kiusaksi koko ajan vähentämään.

Aulan valaisinremonttimme oli iso osa tuota projektia energian säästämiseksi. Lähestulkoon kaikki M&M:n valaistus toimii nyt ajastimella tai liike/hämärätunnistimella, jolloin turha valaisu vähenee ja energiaa säästyy. Aulasta poistetut valaisimetkin kierrätettiin, kaatopaikan sijaan.

Saunamme ovat päällä vain silloin, kun joku asiakas laittaa sen päälle, jolloin turha lämmitys vähenee ja energiaa kuluu vähemmän. Jos illan viimeinen asiakas vielä tarkistaisi, että sauna on pois päältä, kun lähtee salilta, niin energiaa voisi säästyä lisää, muutaman tunnin ajalta joka ilta, vaikka sauna sammuukin ajastimella. Saunojen lauteet ja paneelitkin kestäisivät pidempään, joka tietysti osaltaan säästää metsää.

Solariumissa olemme käyttäneet pestäviä kangaspyyhkeitä paperipyyhkeiden sijaan jo vuosia. Sama juttu pesualtaiden kohdalla, kuntosalilla ja cardio-osastolla. Missään ei ole paperipyyhkeitä, vaan ne on korvattu kankaisilla pyyhkeillä, pelkästään luonnon säästämiseksi.

Pesuhuoneiden suihkut vaihdettiin jo muutama vuosi sitten automaattisuihkuihin, koska kaikki eivät aina muistaneet sammuttaa suihkuja. Suihkujen suuttimetkin ovat vesisuihkua hajottavia, joka säästää veden kulutusta, ilman että suihkukokemus kärsii.

AV-laitteemme on laitettu ajastimien taakse aikoja sitten, jotta laitteista lähtee virta kokonaan, kun niitä ei käytetä. Tuota voisit harkita myös kotona. Täytyykö tietokoneen olla päällä, jos sitä ei käytä? Täytyykö digiboksin olla päällä, jos ei katso televisiota?

Jokainen asiakkaamme voi omilla pienillä toimillaan autaa meitä toimimaan luonnon hyväksi. Juomapullotkin voi roskiksen sijaan palauttaa asiakaspalveluun tai jättää johonkin näkyville, josta henkilökuntamme kerää ne kierrätykseen. Osa niistä on nykyään jopa pantillisia.

Luonnon huomioon ottaminen ei tarkoita harjoitteluolosuhteiden kurjistamista tai palvelujen karsimista. Tavoitteena meillä on yhä tarjota Turun parasta palvelua ja löytää uusia elämyksiä asiakkaillemme. Kaikki mahdolliset valinnat tehdään yhä asiakasta ajatellen. Valintamme toiminnassamme eivät ole ideologisia, vaan luonnon huomioon ottavia.

Kun joku vielä keksii, miten voisimme hyödyntää kaiken energian esimerkiksi spinningpyöristä, niin olemme heti kiinnostuneita. Odotamme myös, että aurinkopaneelien hinta laskee, jotta voisimme tuottaa itse osan sähköstämme, jota kuluu vajaan 5.000 euron edestä, joka kuukausi.

Me haastamme Sinut mukaan Roska Päivässä -liikkeeseen, joka ei vaadi Sinulta muuta kuin että nostat joka päivä yhden roskan roskikseen, vaikka se ei olisikaan Sinun jäljiltä. Haastamme myös Sinut haastamaan edes yhden henkilön mukaan tähän hyvään asiaan.

Edellisen lisäksi haastamme Sinut Operaatio Maa -hankkeeseen. M&M Kuntotalo lahjoitti keräykseen 210,00 euroa, kohteenaan Itämeri. Itämeri on maailman saastunein meri, joten meidän täytyy tehdä asialle jotain.

Operaatio Maa

Jos keksit vielä muita tapoja, joilla M&M Goes Green, kerro ideoista meille.

BTW Maailmassa kulutetaan arviolta 500-1.000 miljardia muovikassia vuodessa. Yhdysvalloissa käytetään miljardi muovikassia joka ikinen päivä. Onneksi sielläkin jo vihdoinkin herätään tähän päivään. Jos tiedät, mistä voisimme hankkia Ikea-tyyliset kestokassit, niin ilmoita meille. Tarjoamme jäsenille sellaiset M&M Goes Green -henkisesti, jotta he voivat muovikassin sijaan käyttää tuota kassia, kun käyvät kaupassa.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Muovipullotettu vesi ja sporttijuomat on todella saastuttavaa. Muovi on jätteistä hankalimpia.

Kunto Kortilla kirjoitti...

Eivät kai ne sen pahempia ole kuin muutkaan muoviset kertakäyttöpakkaukset ja kuoret, missä tahansa tuotteessa?

Onneksi nykyään lähestulkoon kaikki mainitut juomat ovat pantillisissa pakkauksissa, jolloin tahtotila niiden pakkausten kierrättämiseen kasvaa.

Jari Nikkola kirjoitti...

Tyhjät pois arjesta ja juhlasta, se voisi olla hyvä slogan nykyiselle elämänmenolle.

Ei tingitä elämänlaadusta mutta kulutetaan kestävämmin. Ja satsataan teknologioihin, jotka vähentävät ympäristön kuormitusta.

Ei se tämän vaikeampaa ole loppupeleissä, M&M:n ulkopuolellakaan?

Anonyymi kirjoitti...

Muovien laatumerkinnät ja hävittämistavat eivät ole valitettavasti kokonaan selvillä kuluttajilla. Suuren osan voi myös polttaa kierrättämisen sijaan. Eräs suuri biomuovialan yritys kehittää parhaillaan biohajoavaa purukumia. Odotellaan.