lauantai 17. toukokuuta 2008

Eilenkin taas...

...studiossa yritettiin saada kansainvälisen jääkiekkoliiton kantaa Mr Faselilta siihen, josko Kanada voisi vielä joskus pitää MM-kisoja.

Eihän siihen tietysti vastausta saanut, mutta kyseinen herra ainakin kiersi asiaa diplomaattisemmin kuin herra Kummola, joka oli ja on mahdollisesti sitä mieltä, että aikuisten kisoja ei pidetä enää koskaan Kanadassa, ainakaan jos se hänestä riippuu.

Voi tietysti olla, että käsitin väärinkin.

Olen joka kerta ihmetellyt tuota asiaa, kun joku on eväämässä kisoja Kanadalta (tai USA:lta). Miksi rotaatiossa ei voisi olla enemmän maita? Kuten Tamikin kysyi, miksei jääkiekosta voisi edes yrittää tehdä globaalimpaa lajia, eikä aina vain pyöriä samoissa nurkissa.

Miettikääpä, josko kisat olisivat vaikka, heittona, Las Vegasissa. Olisiko silloin mahdollista rakentaa jääkiekon ympärille entistä suurempaa viihdettä? Voi olla, että ei toimisi, koska siellä on niin paljon muutakin tapahtumaa, tai sitten se toisi aivan uutta näkyvyyttä ja markkina-arvoa lajille.

Tuo nyt oli vain yksi nopea esimerkki. Paikkoja, jotka olisivat aivan loistavia kisojen järjestämiseen, löytyy kartalta muualtakin kuin Pohjoismaista. Kanadan, jääkiekon kehtona, tulisi joka tapauksessa olla tuossa kierrossa säännöllisesti mukana, mikäli niin haluavat.

Me ihmettelemme täällä härmässä, että miksi meidän MM-kisat eivät kiinnosta lainkaan rapakon takana. Nyt kun ne on saatu edes vähän kiinnostamaan, ainakin Kanadassa, tai itse asiassa jopa niin paljon, että Kanadan organisaatio haluaa järjestää kisat mahdollisimman nopeasti uudelleen, tältä potentiaaliselta markkinalta vedetään matto alta. En ymmärrä aina tuota politiikkaa...

Ymmärrän hyvin, että kisojen järjestäminen esimerkiksi Suomen Jääkiekkoliitolle on erittäin kannattavaa ja siksi on hyvä jos Suomi ja Ruotsi järjestävät kisoja vuorotellen. "Me kun osaamme panostaa eri tavalla kisoihin. Meillä on jopa isommat lentokoneet, jotta kaikki varusteet mahtuvat aina mukaan, eikä lentoyhtiömmekään myöhästele koskaan..."

Asia nyt taitaa kuitenkin olla niin, että Kanadassa on järjestetty aika paljon enemmän kaikenlaisia turnauksia, kuin Suomessa, joten voisin kuvitella, että he osaavat asiansa. Ainakin kisaturistin näkökulmasta kisat olivat onnistunut tapahtuma ja kaikki palvelut pelasivat loistavasti.

BTW Kaikkea tänne nettiin näköjään tallennetaan. Tuhtinkin tilastoja...

10 kommenttia:

Kunto Kortilla kirjoitti...

Ai niin, unohdin kertoa, että mekin törmäsimme tuohon varusteiden mahtumisongelmaan, kun olimme lähdössä Helsingistä Finnairin koneella kohti Halifaxia.

Osa varusteista oli jo lähdössä Halifaxiin New Yorkin kautta, siitä huolimatta, että lentoyhtiömme tiesi koneen tulevan täyteen kiekkokasseja...

Aika luonnollinen ongelma, eikä se ilmeisesti pelaajien mielestä nyt noin suuri ongelma ollut. Ehkä nuo pelaajat ovat, johtoa paremmin, tottuneet vastoinkäymisiin ja käsittelemään niitä.

Jari Nikkola kirjoitti...

Kummolalta aika paljon sanottu "vasemman käden järjestelyistä". Ei ihan diplomaattisinta puhetta suomalaiselta liittopomolta kuitenkaan.

Toivottavasti Kummola ymmärtää, että nykymaailmassa jokainen Suomeen annettu mediaspiikki on tarvittaessa tunnin-kahden sisään englanniksi käännettynä maailmanlaajuisessa jakelussa.

Anonyymi kirjoitti...

Mun mielestä kisoja ei saa enää viedä Kanadaan. Maassa on niin hieno historia jääkiekon suhteen, joten ei sinne saa viedä turnausta, missä melkein kaikki pelit ovat merkityksettömiä.

Sitten kun tulee eteen se merkityksellinen matsi, niin joku sähkömiehenä päivät toimiva oto-tuomari tulee ja arpoo jäähyjä.

Syksyllä järjestettävä MM-turnaus olisi aivan eri juttu. Silloin käytössä olisi Maailman Cupin tapaan parhaat pelaajat, samaan aikaan ei pelattaisi Stanley Cupia eikä Memorial Cupia (pelataan parasta aikaa Kitchenerissä ja Kanadan media seuraa turnausta tuplamiehityksellä verrattuna MM-kisoihin), myös parhaat tuomarit olisivat varmaan vapaana, ja tietysti kunnon kaupungit/hallit...

Tuosta jälkimmäisestä sen verran, että aika raskasta lukea eri jutuista ja blogeista Halifaxin olevan kalastajakylän tai Kouvolan. Sitten jollain toimittajalla on kamalaa olla, kun Quebecissa puhutaan ranskaa, eikä pankkiautomaatista saa rahaa. Vettäkin sataa poikittain, kun samaan aikaan koti-Suomessa on ollut niin mahtavaa keliä.

Tähän kun lisää Kummolan ja Öunapin (sairaalassa odotushuoneessa paikallisia puliukkoja...) idioottimaiset kommentit, niin huh, huh. Jos kaikista kirjoitetusta ja sanotusta tekisi jonkinlaisen yhteenvedon, niin Kanada on sepporätymäisesti ”paska maa”.

Miten moinen junttila pystyy ylläpitämään kuutta NHL-joukkuetta? Mistä nämä pullon suusta olutta lippis päässä juovat luuserit saavat rahaa 100-300 taalan pääsylippuihin?

Ihan vain googlettamalla saa nopeasti tietoa. Kanadan taloudellinen tilanne on tällä hetkellä paras koko maailmassa, maassa on jokaisella ilmainen terveydenhuolto, koulujärjestelmä toimiva, rikollisuutta vähemmän kuin Suomessa (=länsi-Euroopan synkimmät lukemat) jne. jne.

Täysin eri kuva kuin mitä media kansalle kertoo. Pelikirjaa voi kritisoida, mutta maata ja sen ihmisiä ei kantsi päivän tai viikon kokemuksien pohjalta heittää kaivoon.

Petteri Sihvonen ei ole matkassa, mutta hänen analyyseistä löydän yhden pienen virheen. Doug Shedden ei ole valmentanut ”Kanadan havumetsien alasarjoissa”, sillä moisia sarjoja ei ole olemassa. Kanadassa on kaksi AHL-joukkuetta, toinen Winnipegissä (noin 600.000 asukasta) ja toinen Torontossa (suur-Torontossa enemmän asukkaita kuin Suomessa), joten a)havumetsiä joutuu hakemaan ja b)AHL on SM-liigan tasoinen sarja, ellei parempi.

USA:n puolella on monia alempia sarjoja, joissa parissa Shedden on vuosia koutsannut. Mutta eihän me nyt aleta Kanadaa ja USA:aa toisiinsa sekoittamaan? Kyllä Kanada on enemmän ”ruotsalainen” kuin ”amerikkalainen” yhteiskunta alkaen ihan vaikka siitä, että maalla ei ole presidenttiä.

Ai niin. Olisi hienoa, että kisat pelattaisiin jatkossakin Kanadassa, mutta sitä ei tule tapahtumaan. Aikaerot ja matkat syövät liikaa IIHF:n kuormasta. Liittojen hylkeet pitää syöttää, eikä se ole halpaa. Kummolakin lensi yksin isolla koneella ja kertoi siitä innokkaana. Lakien mukaan hän ei olisi saanut koneessa istua, mutta hän meni mukaan jonain teknisenä neuvonantajana. Ehkä joku viranomainen voisi tuotakin asiaa tutkia? Rikotaan ilmailulakeja ja siitä vielä kansalle kerrotaan...

Kunto Kortilla kirjoitti...

Just noin! Mahdollisesti paras kommentti, jonka olen koskaan lukenut blogissani. (Paitsi kisojen suhteen, jotka pitäisi ehdottomasti pitää myös Kanadassa, jos niin haluavat.)

Olen erittäin suuri Kanada-fani. Joka kerta, kun Oh Canada soi, menee iho kananlihalle.

Jos minun pitäisi valita joku toinen maa kuin Suomi, jossa asua, se olisi ehdottomasti Kanada. Minulla on ainoastaan hyviä kokemuksia Kanadasta.

Myös minua korpeaa kaikki kommentit, jossa maata tai sen asukkaita kritisoidaan. Kanadassa näyttäisi olevan kaikki hyvin. Ihmiset ovat erityisen mukavia ja vieraanvaraisia. Ilmasto on suomalaiselle kotoinen. Maahan ja sen ihmisiin on helppo rakastua.

Kun tuohon vielä lisää sen, että jääkiekko on uskonto, niin se sopii ainakin minulle loistavasti.

Hitto! Ne pelaa havumetsien keskellä, Nova Scotiassa, seniorisarjassakin yli 40 ottelua kaudessa.

Uskomatonta jääkiekkokulttuuria!!!!

Jari Nikkola kirjoitti...

Täältä lähtee fanipinnat Känädälle myös. Niin maana kuin hokikulttuurina.

Itse asiassa olen kuolaillut esim. tulevaa suurkisakaupunkia Vancouveria ja sen olosuhteita sillä silmällä jo pidempään (melkein kuin Turku, liberaali ja kulttuurielämältään värikäs kaupunki länsirannikolla paitsi että Turku ei ole liberaali eikä värikäs).

Jossain vaiheessa 1-2 vuoden pysäkki siellä voisi olla paikallaan.

Anonyymi kirjoitti...

Leppäsyrjä heitti hienon "mukava päästä kalastajakylästä sivistyksen pariin" lauantain Tussariin.

Ihan vain tiedoksi herra Leppäsyrjälle, että tuossa kalastajakylässä asuu 280.000 junttia, joista jokunen on saattanut käydä ainakin katsomassa kaupunkin kolmen yliopiston etuovea.

Kaupungin suurimmassa yliopistossa Dalhousiessa on muutama oppilas, joista 1.200 on kansainvälisiä opiskelijoita 100 eri maasta kautta tämän ihmeellisen maapallon.

En oikein tiedä, mistä sitä sivistystä saa, mutta yksi paikka on varmaan yliopisto???

Kalastajiakin siellä Halifaxissa varmaan on. Aika iso meri kuitenkin siinä edessä aukeaa. Siitä pääsee soutamalla vaikka Aurajokeen saakka, mikäli Jussin akateemisissa ranteissa ruutia riittää.

Perillä voi sitten mennä torille ostamaan vaikka muikkuja, joita ei ole kalastettu vaan ne on uinut suoraan pöydälle.

Anonyymi kirjoitti...

Juntit suomalaiset kuvitelevat Suomen ja/tai Turun olevan maailman napa. Katsokaa itseanne. Teidat tunnistaa heti taalla Kanadankin kaduilla ja kujilla ja se ei ole hyva asia. Tuulipuvut kahisevat taallakin. Joku junttien witoskenttakin ylittaa uutiskynnyksen tyhjatessaan baareja Molssonista. Kaikkien kummoloidenjaleppasyrjienjahiiteloiden kommentit kuvastavat hyvin suomalaista typeryytta. Jos joskus ollaan kayty Ruotsin ja Tallinan laivalla, niin heti ollaan maailmanmatkaajia ja kuvitellaan kaiken olevan Suomessa paremmin. Hei, teita on vaan runsas 5 miljoonaa ja naapurit ovat aina talloneet teita. Uskokaa jo, etta muuallakin osataan ja usein paljon paremmin!

Anonyymi kirjoitti...

Mun mielestä kisoja ei saa enää ikinä viedä Kanadaan. Siellä on niin hieno historia otteluista, jotka merkitsevät jotain jo paljon ennen finaalia.

Kun nuuskahuuli Kummolla tulee vielä kertomaan julkisesti vasemmalla kädellä hoidetuista kisoista, niin tätä akuankkatouhua ei sinne jääkiekon emämaahan saa enää viedä.

Mielummin pyörittää tätä festivaalia näissä futismaissa. Iso ryyppyjuhla, missä hyviä pelejä näkee yhtä harvoin kuin selvää kisaturistia.

Viedään kunnon kisat Kanadaan ja jätetään nämä humpat Suomen ja Latvian fanien juhlaksi.

Eihän Tangomarkkinoitakaan Argentinaan viedä.

Anonyymi kirjoitti...

Eikö noista kisoista voisi jättää livelätkän kokonaan pois ja näytettäisiin vaan edellisten kisojen huippuhetkiä screeniltä kaikissa baareissa Latviassa ja Suomessa?

Molemmat maat voisivat pitää "kisat" omissa kylissään, samaan aikaan, jolloin muiden ei tarvitse hävetä omia kansalaisiaan ulkomailla.

On taivaan tosi, että tuota hömppää ei saa viedä enää koskaan jääkiekon kehtoon. Urpojen touhua koko MM-touhu!

Kunto Kortilla kirjoitti...

Oho. Tämä aihe herättikin oikein keskustelua.

Olen kääntämässä itsekin takkia.

Kun asiaa oikein pohtii noiden edellisten kommenttienkin pohjalta, tulee väistämättä sellainen olo, että kisoja ei todellakaan ole syytä viedä Kanadaan.

Kansainvälisen jääkiekkoliiton johto ei pidä Kanadaa minään jääkiekkomaana. Kanada kun ei osaa edes järjestää jääkiekkotapahtumia kunnolla.

Suomalaiset toimittajat Suomen suurista metropoleista eivät näytä viihtyvän noissa "pienissä" kalastajakylissä, vaan istuisivat mieluummin tutuilla terasseilla, joissa paistaa aina aurinko ja vanhat mummon markatkin käyvät vielä valuuttana.

Onkohan kukaan muu Suomessa sitä mieltä, että nuo kisat olivat kaikin puolin erittäin onnistuneet, vaikka kotitaika säilyikin?

Miksi siis lähteä valtameren taakse humppaamaan, kun tangota voi omissakin nurkissa...