keskiviikko 30. huhtikuuta 2008

Ilmainen kahvi

Tuli taas mieleen, kun ajelimme eilen kohti Turkua, että milläköhän perusteella autoilija päättää, millä liikenneasemalla hän pysähtyy.

Vaihtoehtoja on yleensä aika paljon, ellei polttoaine ole loppumassa juuri jonkun aseman kohdalla. Ketju, johon asema kuuluu, voi tietysti vaikuttaa valintaan. Minulle tuo on yleensä ainoa syy.

Kuinka paljon muut palvelut vaikuttavat? Vaikuttaako virvokkeiden valikoima? Vaikuttaako kahvin laatu? Entä sen hinta? Voisiko kahvi olla ilmaista?

Kysyin kerran eräältä liikenneasemayrittäjältä, miksi hän ei tarjoa asiakkaille ilmaista kahvia. Yrittäjä pelästyi ja vastasi nopeasti, että siinähän on erinomainen kate, ei sitä voi ilmaiseksi antaa.

Erinomainen kate! Sen tuottaminen on siis arvoonsa nähden erityisen edullista. Eikö juuri tuo olisi silloin erinomainen sisäänheittotuote? Voisiko ilmaisella kahvilla houkutella asiakkaita tankkaamaan tai ostamaan pullaa kahvin kanssa?

Tietysti jos liikenneaseman liikevaihdosta ja tuotosta valtaosa tulee kahvista, tuo liike voisi olla vaarallinen, mutta muussa tapauksessa tuo saattaisi toimia jopa minun kohdallani, mikäli kahvi jota tarjotaan, on hyvää.

Jos näen joskus jonkun liikenneaseman mainostavan ilmaista kahvia, pysähdyn ja ostan pullan kahvin kanssa, vaikka tankki olisikin täynnä.

BTW Yhdysvalloissa voisi olla markkinarako meidän tyyliselle liikenneasemalle. Valtaosa asemista on asutusten lähellä, eikä valtateiden varikoilla, jossa kuitenkin suuri osa polttonesteestä kulutetaan ja jossa sen ei toivo loppuvan...

HAUSKAA VAPPUA!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Me ainakin pysähdytään vaan isoilla asemilla, merkilläkään ei oo niin hirveetä väliä kunhan asema on niin iso että siellä on bensan lisäksi muutakin myyntiä + siistit vessat.

Reissaamme Turusta suur-Ouluun, (KÄRPPÄ-cityyn) vähintään pari kolme kertaa vuodessa, ja on tullut tsekattua aika monta asemaa matkan varrelta ja niissä on todellakin isoja eroja!! Hintoja en jaksa tuijottaa, palvelut kiinnostavat enemmän. Reissuilla on mukana koira ja joillakin isoilla asemilla on ulkoilma-häkkejä koiralle siksi ajaksi kun käydään itse virkistäytymässä.(tosi kiva kun ei tarvi jättää koiraa autoon, varsinkin kesällä).Ja häkkejen lisäksi joillekin asemille on tehty pieni ulkoilureitti häkin läheisyyteen.
Tällaiset asiat ovat tärkeitä niille joilla on elämiä reissussa mukana (miehen lisäksi)..

Ja hyvää Vappua vaan kaikille, omatekemät simat ja munkit + muut sapuskat on jo melkein kaikki juotu ja syöty..voitaisko saada ensi viikolla 90 min spinning vaikka kolmesti :) ??

Kunto Kortilla kirjoitti...

Sitä pyörää voida käydä polkemassa vaikka joka päivä tuon 90 min, jos siltä tuntuu...

Anonyymi kirjoitti...

jees, mutku se ei oo sama asia poljetko ittekses vai ryhmässä..se on porukassa paljon mukavampaa :)