keskiviikko 30. toukokuuta 2007

Bora Bora

Vesa Keskisen episodissa sivutaan yhtä ehkä maailman parhaista lomakohteista, Bora Boraa, johon kyseiset tytöt halusivat matkalle. Ilta-Sanomien kainalojutussa kerrotaan hieman faktaa Borasta, joskin matkan kustannukset ovat aivan jotain muuta, kuin jutussa annetaan ymmärtää. Kyseisillä summilla saa hädin tuskin lentoliput kohteeseen.

Jos olet jo käynyt Mauritiuksella, Meksikossa, Dominikaanisessa tasavallassa ja Barbadoksella sekä Havaijilla, lennä Helsingistä Pariisiin ja sieltä Los Angelesiin, josta jatkat matkaa Papeteen lentokentälle Ranskan Polynesiaan, siis Tahitille. Lennä vielä Bora Boralle. Matkaan kuluu yli 30 tuntia, mutta se kannattaa. Olet saapunut paratiisiin, jota saarilla käyneet väittävät maailman kauneimmaksi paikaksi. Turkoosin eri sävyillä kimalteleva laguuni, vehreä maasto, valkoiset hiekkarannat ja sininen taivas tekevät paikasta maanpäällisen paratiisin.

Jos et ole vielä käynyt alussa mainituissa paikoissa, kannattaa ne katsastaa ennen Bora Boraa, jotta et pety niihin, vaikka ovatkin loistavia ja näkemisen arvoisia matkakohteita. Havaijin saarista Maui kilpailee samassa sarjassa Bora Boran kanssa, mutta silti kannattaa ehkä Havaijinkin saaret katsastaa ennen Bora Boraa.

Tahitilla kävi vuonna 2005 vain alle 200 suomalaista. Ihan perinteinen suomalaisten lomakohde se ei siis ole. Saarilta löytyy hotelleja, joissa ei ole koskaan ollut yhtään suomalaista. Voit siis olla ensimmäinen suomalainen, joka astuu jalkansa johonkin saarista. Bora Bora on varsinkin amerikkalaisten julkkisten suosiossa. Marlon Brandon perheellä ja Jack Nicholssonilla on muiden tähtien lisäksi saarella bungalovit, joihin kadota julkisuusmyllyä. Amerikkalaisten lisäksi saarilla vierailee nykyään jonkin verran myös japanilaisia.

Bora Bora kuuluu Ranskan Polynesiaan ja sinne on 275 km Tahitilta. Tahitille lentää 8 tuntia Los Angelesista ja saman verran Sydneysta. Tokiosta matka kestää 11 tuntia ja Chilestä 10 tuntia. Saaret ovat siis todellakin keskellä valtamerta. Saaria on noin 120 ja Bora Bora on, Tahitin lisäksi, niistä ehkä kuuluisin. Bora Boralla asuu viitisentuhatta ihmistä, joiden pääelinkeino on turismi. Saaren asukkaat tietävät asuvansa paratiisissa ja ovat valmiita jakamaan tätä jumalien lahjaa vierailleen.

Nimi, Bora Bora juontaa juurensa pitkälle historiaan. Ennen eurooppalaisten saapumista, saarta kutsuttiin nimellä Vavau tai Mai Te Pora, eli pimeydestä noussut tai jumalien luoma, koska legendan mukaan saari oli alueen ensimmäinen, joka nousi merestä. Ensimmäiset asukkaat saapuivat saarelle joskus 800 luvulla ja Cook ankkuroi laivansa saaren edustalle 1769. Bora Bora oli Yhdysvaltojen tukikohtana toisen maailmansodan aikana, Pearl Harborin pommitusten jälkeen. Suuri osa saaren teistä ja vesijohtoverkosta on amerikkalaisten sotilaiden rakentamia. Saaren silloiset asukkaat ottivat sotilaslaivaston lämpimästi vastaan kanooteillaan ja lannevaatteissaan. Ensimmäinen hotelli saarelle rakennettiin 1967. Polynesian saariryhmä saatetaan muistaa myös Ranskan ydinkoealueena. Merenalaiset ydinkokeet Mururoalla, 1500 km Bora Boralta, lopetettiin 1997.

Valuutta on paikallinen frangi, joskin USA:n dollari on käypää valuuttaa joka paikassa. Hinnat ilmoitetaan monessa paikassa myös euroissa, mutta niillä ei voi maksaa, vaan eurot tulee vaihtaa paikalliseen valuuttaan. Suurimmat luottokortit ovat paras maksuväline, paitsi Papeteen lentokentän Mc Donaldsissa. Hinnat ovat suomalaisen kukkarolle tuttuja ja parhaimman kurssin saa maksamalla luottokortilla. Palvelu kuuluu saaren mentaliteettiin, eikä siitä tarvitse maksaa erikseen. Tämä saattaa kuitenkin muuttua, kun amerikkalaiset matkailevat saarilla entistä enemmän, tartuttaen saarille juomarahakulttuurin.

Jos valitsit majapaikaksi Bora Bora Lagoon Resort & Spa hotellin, sinut noudetaan henkilökohtaisesti Bora Boran lentokentältä, suhteellisen näyttävällä veneellä. Lentokenttä pelkästään on jo näkemisen arvoinen. Jo siellä tiedät tulleesi todelliseen lomaparatiisiin. Vene vie sinut ainutlaatuisen, eri turkoosin värejä hohtavan laguunin läpi, hotellille. Hotellilla sinut otetaan jälleen henkilökohtaisesti vastaan ja maisemakierroksen jälkeen ohjataan meren päällä, tolppien varassa olevaan bungaloviin. Matkatavarat on tietysti tuotu jo lentokentältä suoraan huoneeseen. Palvelu on loman alusta loppuun erittäin henkilökohtaista ja kuuluu siis hintaan. Tunnet olevasi todellinen VIP vieras hotellille.

Voit valita bungalowin myös maan päältä, mutta silloin jäät paitsi omasta terassista, josta pääset uimaan auringonoton tai heräämisen jälkeen, tai josta voit pulahtaa kuutamouinnille, joka varmasti on kokemisen arvoinen. Jäät myös paitsi kalojen ruokkimiselta, jonka voit tehdä siirtämällä huoneen lasipöydän kantta hieman syrjään ja seurata, kuinka kirkkaan väriset kalat taistelevat sämpylän palasista. Tapaus, joka pitää kokea ja jota on mahdoton kuvailla. Terassilta voit nähdä myös ajoittaisia rauskujen vierailuja laguunissa tai seurata kookkaiden simpukoiden hidasta matkaa. Bungalovi meren päällä on siis ehdoton valinta.

Mahdotonta on myös kuvailla sitä rauhallisuutta, jonka alla olevan meren äänet tuovat, myös uneen. Aamulla heräät terassin ikkunasta sisään nousevaan aurinkoon ja tilaamasi aamupala tuodaan kanootilla terassillesi. Syöt terassilla, aamuauringossa, ruokit kalat, pulahdat uimaan ja nautit elämästä. Päivällä voit käydä vastarannalla olevassa Vaitape:n kylässä ostoksilla. Hotellin vene vie ja tuo, ilman eri veloitusta. Illalla nautit gourmet ruokaa hotellin Otemanu ravintolassa tai perinteisempää ruokaa allasbaarissa, Cafe Fare:ssa Mai Tai drinkkiä siemaillen. Otemanu nimi tulee pääsaaren vuorenhuipusta ja Mai Tai on suomeksi hyvä tai selvä, riippuen asiayhteydestä. Ruuan jälkeen palaat bungaloviin, laitat valon päälle, lasipöydän alle, ruokit kalat ja katsot aaltojen ja kalojen heijastamaa valoa huoneessa ja nukahdat rauhalliseen uneen.

Hotellit kirjaavat usein varusteluunsa fitness centerin, vaikka se tarkoittaisi vain käsipainoja ja vanhaa kuntopyörää. BB Lagoonissa se tarkoittaa erittäin hyvin varusteltua kuntoilupaikkaa. Kymmenkunta laitetta ovat Techno Gymin Selection sarjaa ja saman valmistajan aerobisia laitteitakin on riittävästi, joten vaativakin kuntoilija saa hien pintaan, loikoilun lomassa. Poikkeuksellisen hyvälle kuntosalille on oma tarinansa. Saariryhmän suurin uima-allas mahdollistaa kuntoilun myös uimalla, jos 30 asteinen meri ei houkuttele kuntouintiin.

Bora Boralla voit, kuntoilun lisäksi, sukeltaa ainutlaatuisissa paikoissa, kilpikonnien ja rauskujen kanssa, käydä ruokkimassa haiparvia tai seuraamassa valaita, kiivetä vastarannalla olevaan vuoreen ja tehdä saarikierroksia eri kokoisilla veneillä, normaalien loma-aktiviteettien lisäksi. Kaikki toiveesi toteutetaan varmasti ja häätkin järjestetään parilla tuhannella taalalla syrjäiseen saareen. Maisemia pääset ihailemaan myös helikopterilla, jonka hotelli järjestää, pientä korvausta vastaan.

Mikäli hotellin ja saarien tarjoamat aktiviteetit eivät kiinnosta, vaan haluat vain nauttia olemisesta tai palautua aktiviteeteista, varaa aika Maru Spa:han. Puuhun rakennetussa Maru Spassa on mahtavat näkymät yli laguunin, josta voit nauttia vaikka 2,5 tuntia kestävässä Honeymoon Bliss paketissa. Ananas ja fariinisokerikuorinnan jälkeen nautit 80 minuutin Monoi öljyhieronnasta. Tämän jälkeen istut kookosmaitoiseen kukkakylpyyn ja nautit näkymistä rentouttavan juoman kanssa. Hintaa tälle paketille kertyy kohtuulliset 545 euroa, mutta hinta onkin kahdelle hengelle.

Kun olet rentoutunut tarpeeksi, kannattaa käydä ostamassa kuuluisia mustia helmiä. Mustat helmet, jotka itse asiassa heijastavat saariryhmän eri värejä, meren turkoosia, kasvien vihreää ja taivaan sinistä, ovat Tahitin ehdoton hittituote. Helmiä viljellään eri puolilla saaria ja niitä saa pyöreinä, "nappeina" ja päärynän muotoisina. Helmen voit valita itse ja sen ympärille rakennetaan haluamasi koru. Koko loman muistot voi siis kätevästi paketoida helmeen, jonka voi ripustaa kaulaan tai laittaa korviin, kylminä talvipäivinä, tuomaan Tahitilaista lämpöä.

Teit Bora Boralla mitä tahansa, mieli lepää ja yön lepäät vielä paremmin, aaltojen loiskuessa sängyn alla. Aurinko paistaa, meri on turkoosi ja veden lämpötila on 30 astetta. Rantahiekka on valkoista ja palvelu pelaa eikä Elisan liittymät toimi. Mitä muuta ihminen voisi vaatia lomalta?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Luin tätä palautetta...Voi vitsi!No ihan varmasti lähden nyt sinne paratiisisaarelle!

Sami Hurme kirjoitti...

Suosittelen erittäin lämpimästi! Paras lomakohde, jossa olemme käyneet, (tähän asti).