Runkosarja on päättymässä jännitysnäytelmään play off -paikoista. TPS ei mahdollisesti jääkkään säälipleijareihin, vaan pääsevät suoraan taistelemaan Suomen mestaruudesta. Huolimatta siitä, että moni olisi laskenut Palloseuran kokonaan ulos sarjasta, alkukauden esitysten perusteella. Jännitystä tarjotaan loppuun asti, mutta missä on katsojat?
Onko Suomen liiga maailman toiseksi paras sarja ammattijääkiekossa? Tästä voidaan olla monta mieltä. Peli kehittyy koko ajan, joten pelillisiä vaihteluja ja perusteluja löytyy varmasti eri maiden sarjojen paremmuudelle. Kun ajatellaan jääkiekkoa viihteenä, häviämme lähes kaikille Euroopan pääsarjoille, lajista riippumatta. Meillä taitaa olla ainoa maan ykkösurheilun pääsarja Euroopassa, jonka katsojamäärät ovat laskemaan päin. Miksi suomalainen, tai varsinkin turkulainen, ei enää käy jääkiekko-ottelussa? Meitä oli joskus Turussakin säännöllisesti melkein 10 000 katsomossa, joka pelissä.
Viihteellisyys
Jääkiekko on viihdettä. Tätä ei voi kukaan kieltää, mutta miksi se ei viihdytä? Voi olla, että peli on nykyään passiivisempaa. Yritetään vain saada aikaan mahdollisimman paljon erikoistilanteita, keinoja kaihtamatta. Maalimäärät ovat ehkä hieman lisääntyneet, kiitos lisääntyneiden erikoistilanteiden, mutta viihdyttääkö sekään? Varmasti aikaisempaa enemmän, mutta vahinko on jo tehty. Jääkiekko, siis se peli, ei kuitenkaan enää nykyään viihteenä riitä, vaan ottelujen yhteyteen tulisi saada aikaan myös muuta viihdettä. Kauniit (alaikäiset) tytöt, kireillä vaatteilla ei kuitenkaan tarkoita tätä, vaan katsojalle tulisi tarjota elämyksiä ja mahdollisuuksia. Esimerkiksi mahdollisuus voittaa jotain. Voi jopa riittää, että katsojan saa edes kerran pelin aikana nauramaan. Tällöin huonostakin ottelusta voi jäädä hyvä mieli tai muisto. Esimerkiksi Turkuhallissa näyttäisi olevan kaikki resurssit vaikka mihin. Palloseura voisi varastaa kaikki maailmalla ja Suomessa käytetyt viihde- ja kannustuskeinot, joista suurin osa on tietääkseni kohtalaisen halpa toteuttaa. Varastamista, tai kauniimmin lainaamista, ei ole syytä hävetä. Kaikki NHL seurat lainaavat muiden hyviä ideoita!
Jonot palveluihin
Viihteellisyyteen liittyvä asia on myös ikuinen palveluiden jonottaminen. Eihän siinä ole järkeä, että katsoja olisi valmis aukaisemaan lompakkonsa, mutta kukaan ei ole valmis ottamaan rahoja vastaan. Mikäli koko erätauko menee ruokaa ja juomaa jonottaessa ja katsomoon palatessa järjestyksenvalvoja ilmoittaa, että ruokia ja juomia ei saa viedä katsomoon, niin kyllä siinä päre palaa innokkaammaltakin fanilta. Voi myös käydä niin, että jonotat lihapiirakkaa koko erätauon ja kun pääset tiskille, niin piirakat ovat jo loppu tai jäässä. Varmasti osa ongelmasta johtuu tilan puutteesta, mutta voihan niitä virvokkeita myydä myös suoraan katsomoon. Jos jääkiekko-ottelu yrittää kilpailla sohvan kanssa, niin katsojalle on luotava mahdollisimman viihdyttävä ympäristö, jossa kaikki palvelut ovat käden ulottuvilla, varsinkin kun katsoja on todellisuudessa valmis niistä maksamaan. Minulla on tapana syödä ja juoda jokaisella erätauolla, muiden katsojien joukossa, ei business clubissa, koska osa ottelua on nimenomaan erätauot ja syöminen käytävillä. Joka kerta käy niin, että odotan sitä pizzan palaa melkein koko tauon. Miksi? Jos menen otteluun Ruotsissa tai rapakon takana, en joudu minuuttia kauempaa jonottamaan, koska minulta halutaan lipun lisäksi rahaa, ja mahdollisimman paljon, ja joka tauolla, ja mahdollisuuksien mukaan myös erien aikana. Jos en olisi koko taukoa jonossa, voisin syödä sen pitsan myös katsomossa, katsoen väliaikaohjelmaa tai käydä ostamassa vaikka seuran fanituotteita. Jonossa niitä ei myydä eikä mainoksia näytetä.
Hinnat
Puhutaan paljon, että jääkiekon seuraaminen on kallis harrastus, mutta onko se kuitenkaan sitä? Riippuu tietysti vertailukohdasta, mutta usein ollaan valmiimpia maksamaan oopperasta, elokuvista tai teatterista. Tietysti, jos tarvitsee verrata, maksaisiko 9 euroa elokuvista, vai 20 euroa jääkiekko-ottelusta, voi olla, että allekirjoittanutkin menisi elokuviin. Kuntosalillekin maksaa nykyään jo vähintään kymmenen euroa, mikäli käy harjoittelemassa vain kerran. Meille M&M:lle maksaa yksi kerta 15 euroa, eikä se ole ongelma, koska tällöin käydään harjoittelemassa vain kerran. Jos käy useammin, maksaa vähemmän. En usko, että hinta sinänsä on ongelma, vaan se, mitä sillä saa. Maksoihan suomalaiset World Cup otteluista vähintään 80 euroa lipusta, ilman kitinää. Lippu oli siis nelinkertainen hinnaltaan, mutta oliko ottelujen viihteellisyys silloin nelinkertainen? Jääkiekko-otteluiden hinnoittelussa on yksi erittäin merkillinen asia ja se on kertalipun hinta. Lipun hinta yhteen ainoaan otteluun on liian halpa. Se on niin halpa, että on itse asiassa, muutamia yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta, kaikkein järkevintä ostaa yksittäisiä lippuja, koska aina on otteluja, joihin ei vain pääse. Jos käy katsomassa yli 50% otteluista, pitäisi kausikortin olla tässä kohtaa jo järkevin ostos. Miksi ajatusmallia ei voisi muuttaa?
Tulin kuntosalille töihin 1999, jolloin kertamaksu oli 15 markkaa, 10 kertaa maksoi 130 markkaa ja kuukausi 150 markkaa ja vuosikortti 1500 markkaa. Jos kävi kaksi kertaa viikossa harjoittelemassa, kannatti maksaa kertamaksuja vuosikortin sijaan. Hinnoittelua piti siis muuttaa. Silloiset omistajat eivät tuntuneet ymmärtävän lainkaan näkemystäni, mutta sain muuttaa hinnoittelua. Nykyään kaikki menestyvät keskukset myyvät vain jäsenyyksiä, ei siis edes kausikortteja, joka on vain yhdelle kaudelle/vuodelle, vaan sopimukset jatkuvat, kunnes asiakas irtisanoutuu. Miten tämä oli mahdollista? Seitsemän vuotta myöhemmin, vuonna 2006, kertamaksu on 15 euroa, eli kuusinkertainen aikaisempaan. Yksi kuukausi maksaa 89 euroa, eli 3,5 kertaa aikaisempaa enemmän ja vuosi maksaa 708 euroa, vajaa kolme kertaa aikaisempaa enemmän. Sitoutuminen on siis halventunut suhteessa lyhyisiin harjoittelupätkiin. Olennaista tässä on myös se, että aikaisemmin vuoden pystyi ostamaan vain maksamalla heti 1500 markkaa, kun nyt voit maksaa 59 euroa kuukaudessa, 12 kuukauden ajan. Syksyllä 1999 yritimme myydä vuosikorttia tarjouksella hintaan 1290 markkaa. Myimme niitä kolme kappaletta. Soitin silloiselle omistajalle, että miksi emme voisi myydä vuosikorttia siten, että asiakas maksaa erissä. Sain luvan ja seuraavan viikon aikana myimme 12 vuosikorttia siten, että teimme sopimuksen, jossa asiakas maksoi 160 markkaa kuukaudessa, 12 kuukauden ajan, eli 1920 markkaa vuodessa. Myimme nelinkertaisen määrän samaa palvelua 50% kalliimmalla hinnalla. Näin ihminen toimii.
Näen, että jääkiekon hinnoittelu on samassa pisteessä, jossa kuntosaliala oli vuosituhannen vaihteessa. En näe mitään syytä, miksei sama kehitys voisi tapahtua jääkiekossa. Ässien tempaus loppuotteluissa 2006 oli hyvä esimerkki uudesta ajattelusta, jota jääkiekko kaipaa, myös hinnoitteluun. Kun kausikortin hinta on suhteessa kaikkein järkevin ostos, niitä myös myydään eniten, sitä on turha kiistää. Tällöin yksittäisten ottelujen mainostaminen jää vähemmälle ja säästetään markkinointikuluissa. Itse asiassa kaiken markkinoinnin tulisi koskea pääsääntöisesti kausikorttien myymistä, eikä yksittäisiä otteluja tarvitsisi markkinoida lainkaan. Jokaisessa ottelussa pitäisi vähintään olla mahdollisuus ostaa kaikki jäljellä olevat ottelut tai ainakin kolme tai viisi seuraavaa ottelua. Kaikki liput pitäisi myydä vähintään paketeissa, eikä yksittäisiin otteluihin pitäisi myydä lippuja kuin erityisen korkeaan hintaan. Jos haluaa tulla vain yhteen otteluun, pitää siitä olla valmis myös maksamaan. On totta, että asiakkaat ihmettelevät hetken, mutta mikään ei koskaan muutu, jos sitä ei kukaan muuta.
Otteluiden alkamisajat
Miksi ihmeessä suomalaiset seurat olettavat, että kiireinen, joustavan työajan omaava ihminen ehtii viihteelle arkisin kuuden jälkeen? Tämä alkamisaika oli varmasti hyvä parikymmentä vuotta sitten, kun kaikki menivät seitsemään töihin ja pääsivät kotiin kolmelta tai neljältä. Kuinka moni nykyään edes tekee perinteistä työaikaa? Työpäivät päättyvät yhä useimmin vasta kuudelta tai jopa vielä myöhemmin. Eihän esimerkiksi Helsingissä voi ikinä ehtiä otteluun, jos pääsee töistä viideltä, hakee lapset tarhasta ja yrittää vielä ehtiä syömäänkin jotain perheen kanssa. Ongelmia tässä on Turussakin. Joku voi selitellä alkamisaikaa sillä, että urheiluruutuun ehtii materiaalia kierrokselta, mutta eikö liigalla ole sopimus Nelosen kanssa? Mielestäni jääkiekon suhteen illan päälähetys, kaikki maalit, tulee vasta selkeästi kymmenen, joskus jopa vasta yhdentoista jälkeen. Ottelut voitaisiin aloittaa vaikka vasta kahdeksalta ja silti myös television katsojat saisivat yhteenvedot otteluista, nyt vain myöhemmin, Nelosen päälähetyksessä.
Kaikki muut organisaatiot ja palvelut pyrkivät sopeuttamaan aukioloaikojaan nykyiseen malliin, paitsi Suomen ykkösurheilu. Olen antanut kertoa itselleni, että yksi syy alkamisajoille on se, että lasten pitää päästä ajoissa kotiin, kun on koulua. Paljonko niitä maksavia lapsia käy otteluissa? Onko se pääkohderyhmä? Jos on, onko se väärä pääkohderyhmä? Luulen, että tässä on seurojen johdolla kiire kotiin, mutta voin myös olla väärässä. Muuta selitystä en oikeasti keksi, eikä kukaan ole siihen yhtään järkevää syytä esittänyt. Mikään muu viihde ei ala siihen aikaan. Missään muualla maailmassa ei ala pallopelit tähän aikaan. Miksi Suomessa alkaa? Miksi edes lauantain ja perjantain pelit eivät ole myöhemmin, jotta ne voisivat oikeasti olla viihdettä aikuisille? Silloin ei ole lapsilla kouluakaan. Miksi sunnuntain pelit eivät voi olla aikaisemmin, jotta ne voisivat olla perhepelejä, johon tullaan koko perhe katsomaan luistelevia muumeja erätauolla? Jos tarjotaan viihdettä, sitä pitää tarjota silloin, kun asiakas haluaa. Eihän yökerhossakaan kukaan illalla käy ja varmasti omistajat sulkisivat paikkansa jo puolilta öin, koska palkkakulut olisivat pienemmät. Jostain kumman syystä ne vain ovat auki aamuyöhön.
Kohderyhmän huomioiminen
Mikä on liigan tai Palloseuran kohderyhmä? Lapset se ei voi todellisuudessa olla, vaikka se alkamisaikoihin vaikuttaisikin. Koko liiketoiminta pitäisi lähteä kohderyhmän valinnasta. Valinnan jälkeen mietitään, mitä kohderyhmä haluaa. Tämän jälkeen markkinointi kohdennetaan ryhmään. Kun kohderyhmästä on tavoiteltavissa oleva määrä saatu halliin, voidaan miettiä, mistä saadaan väkeä lisää. Mutta vasta, kun kohderyhmä on hanskassa. Asiakaslähtöisyyttä ei ole valmentajien usein hokema kommentti, että pelit häiritsevät harjoittelua. Miksi kukaan tulee katsomaan peliä, jos harjoitus on sittenkin jääkiekon ykköstapahtuma? Harjoituksia pääsee seuraamaan ilmaiseksi. Miten tällaisia kommentteja voidaan päästää suusta? Pelejä on kuulemma liikaa, mutta eikö seurat saa tulonsa pääasiassa peleistä? Tietysti, jos pelitapahtuma on aina tappiollinen korkeiden hallivuokrien ja pienien yleisömäärien vuoksi, niin sitten kannattaa vain harjoitella. Asiakasta pitää kuunnella ja kaikki panostus pitää suunnata ottelutapahtumaan, myös valmentajien kaikissa kommenteissa. Pelipäivä on pelaajan juhlapäivä. Sen pitäisi olla myös valmentajan ja muun johdon juhlapäivä, mihin laitetaan parhaat ylle. Sen pitäisi olla myös katsojan juhlapäivä. Niin kauan, kuin se ei ole jonkin edellä mainitun ryhmän juhlapäivä, juhlat eivät onnistu.
Mistä ratkaisu?
Milloin yleisö kohahtaa? Ainakin, kun tulee maali tai kova taklaus. Myös pienet kahinat saavat takapuolet nousemaan penkistä, oli valtion ja liigan johto mitä mieltä tahansa. Miksi näitä kolmea tapahtumaa ei enää juurikaan nähdä? Tuomarit ovat ottaneet tehtäväkseen puhaltaa pilliin joka kerta, kun pienikin kontakti tapahtuu. Joukkueet välttävät kontaktia, jotta ei tule erikoistilannetta, josta voisi tulla maali. Tämä oravanpyörä ei ainakaan tuo ratkaisua. Tuntuu välillä, että tämä on ihan hölmöläisten hommaa. Tietysti pelaajien turvallisuutta täytyy pyrkiä lisäämään, mutta onko kysytty myös pelaajien mielipidettä? Uskon, että myös pelaajat kaipaavat maaleja ja kovia tilanteita. Miksi niitä ei anneta? Eikö olisi kiva voittaa aina 5-4, kun on vielä tehnyt viimeisen maalin kolmen miehen alivoimalla tyhjiin?
Yhteistyökumppaneista?
Yhteistyökumppanit ovat myös avainasemassa. Kun yhdessä pelissä, Turussa, jaettiin Raision margariinia, moni lähti paremmalla mielellä kotiin. Frölunda jakaa palkintoja katsojille muutaman minuutin välein. Samoin tehdään NHL:ssä. Jaetaan palkintoja, joita he saavat yhteistyökumppaneilta. Olen luvannut jo muutaman vuoden ajan lahjoittaa jokaiseen Palloseuran kotiotteluun yhden M&M Kuntotalon vuosijäsenyyden, jonka arvo on 800 euroa, mutta en ole ollut tästä lahjoituksesta valmis mitään maksamaan, enkä ole vieläkään. Lahjoittaa sen voin ja Fc Interille lahjakortit ovat jo kahtena kautena kelvanneet, enkä niiden lahjoittamisesta ole joutunut maksamaan. Jokainen katsoja, joka voittaa itse ottelussa jotain, on varmasti tyytyväinen, joten miksei palkita vaikka kaikki katsojat, joka kerta, jos mahdollista. On varmasti yrityksiä, jotka painattaisivat paikallisen seuran logolla varustettuja paitoja vaikka jokaiseen peliin, jos saisivat mainoksensa selkään. Jos vaikka 30% katsojista laittaisi kyseisen paidan, jonka sai ovella, päälleen, olisi katsomossa aika paljon mustaa, tai muuta seuran väriä. Koskisen Sedu yritti aktivoida joskus turkulaisia katsojia pukeutumaan mustaan. Miksi ei yritetä uudelleen? Pieni asia, joka ei maksa mitään, mutta näyttäisi aika hienolta, kun kaikki katsojat olisivat pukeutuneet seuran väreihin, vaikka eivät fanipaitaa kehtaisikaan laittaa päälleen.
Fanituotteista?
Fanituotteista voisi kirjoittaa paljon ja pitkään. Mistä niitä saa ostaa esimerkiksi Turkuhallissa? Jos menet katsomaan ottelua missä tahansa muualla, sinulle yritetään myydä fanituotteita on ovelta alkaen ja jokaisessa kulmassa. Tuotteiden pitää tietysti olla kunnossa, jotta niitä voidaan myydä. Laittaisinko minä pelipaidan päälle otteluun? Olen laittanut, mutta en Turussa, enkä Palloseuran paitaa. HIFK:n paidan voisin laittaa, koska se on aidon oloinen ja muutenkin siisti. Seurojen pitäisi löytää paitamalli, joka pysyy vuodesta toiseen. Mainokset voivat vaihdella, mutta perusmallin tulee säilyä. Tällöin voidaan myydä perusmallista paitaa, ilman niitä kirjavia mainoksia, jolloin paidat ovat ajattomia. NHL:n paitamyynti perustunee pelkästään tähän muuttumattomuuteen. Kun halutaan myydä lisää paitoja, tehdään sunnuntaipaita, itsenäisyyspäivän paita, jne. Paidan pitää olla myös kankainen, ei muovinen, jotta myös aikuinen mies laittaisi sen päälle. Frölundassa miehet käyttävät pukujensa päällä Frölundan heritage paitaa, eli todella vanhaa mallia, jota myivät ainakin aikaisemmin eniten. Frölunda myy aika käsittämättömän määrän fanituotteita jokaisessa pelissä, joten se on mahdollista myös Suomessa.
Yleisöstä?
Onko yleisöltä koskaan kysytty mitään? Ainakaan minä en ole koskaan Turkuhallissa täyttänyt yhtään kyselyä. Mitäköhän me haluamme?
Hinnoittelusta?
Mielestäni yksittäisten lippujen ja jopa kausikorttien myymisestä pitäisi siirtyä myös jääkiekossa ”jäsenyyteen”, johon jo aikaisemmin viittasin. Katsomoon tulemisesta pitää saada elämäntapa, ei vain yhden ottelun tai kauden mittainen osa elämää. Mikä on jäsenyys? Maksat 50 euroa kuukaudessa, toistaiseksi, aina 12 kuukautta voimassa olevalla sopimuksella ja saat aina seuraavan sopimuskauden liput postissa jäsenkirjeen mukana. Voit liittyä katsojajäseneksi mihin vuodenaikaan tahansa ja joululahjaksikin voi ostaa vaikka 12 kuukauden sopimuksen, joka pitää siis sisällään kaikki ottelut seuraavan 12 kuukauden aikana, siis myös mahdolliset loppuottelut, harjoitusottelut, ym. Liput tulee aina ottelun varmistuttua postissa ja mukana on tiedote. Katsojajäsenyyden voi laskuttaa kerran vuodessa, lähettämällä asiakkaalle 12 laskua tai asiakas voi valita suoraveloitussopimuksen, joka voisi toimia tässä tapauksessa paremmin. Kausikortista pyydetään nyt 5-600 euroa, kerralla maksettuna. Jos pyydetään vain 50 euron ”käsiraha” ja loput veloitetaan tililtä kuukausittain, kynnys palvelun ostamiselle laskee olennaisesti. Tämä on varmasti uusi ajatus, mutta koskaan ei kannata sanoa ei, vaan aina kannattaa harkita.
Kirjoituksen tarkoitus ei ole kritisoida ketään henkilöä, seuraa tai yhteisöä, vaikka välillä siinä taitaa kritiikkiä ollakin. Tarkoitus on vain herättää uusia ajatuksia. Pohjaan kaikki kommentit vain niihin lukemattomiin otteluihin, joita olen nähnyt Suomessa ja maailmalla. Olen rekisteröinyt näitä asioita monen vuoden ajan ja mielessäni ihmetellyt, että onko se sittenkään niin vaikeeta... Toiseaalta, jos se olisi helppoa, kaikki tekisivät sitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti